lauantai, 17. helmikuu 2024

Parisuhteen avaimia

Parisuhteen avaimia ja kompastuskiviä. Poimintoja eri opetuksista.

tiistai, 3. lokakuu 2023

Arvoisa lukija

Hyvä vierailija. Jos nämä aiheet kiinnostavat Sinua, ja satut olemaan facebookissa, tule ihmeessä siellä ryhmään Juutalaisuuden aarteita. Kiitos kaikesta palautteesta ja loistavaa syksyä juuri Sinulle. Toivottelee Eve. 

tiistai, 3. lokakuu 2023

Alkuräjähdys

Pyhä Ari, eli Rabbi Isaac Luria 1500-luvulla kuvaili universumin alkua hyvin samoin kuin moderni tiede. Nämä asiat ovat kuitenkin ennen kaikkea henkisiä ja vertauskuvallisia. Mikään ei avarra sydäntä ja tajuntaa niin kuin näiden asioiden pureskelu.


Alussa, ennen luomista, kaikkeuden täytti loputon, ääretön Valo, puhdas rakkaus. Tuo energia halusi vain antaa, jakaa ja tehdä hyvää, mutta siltä puuttui kohde. 


Puhdas ja ääretön halu antaa (maskuliinienergia) ei ole itse Luoja, vaan Hänen säteilynsä.


Koska Valo halusi antaa, se muovasi omasta energiastaan Astian johon se voi kaataa itseään. Ja nyt yhden voiman sijaan maailmassa olikin kaksi voimaa: halu antaa ja halu vastaanottaa. Halu vastaanottaa on universumin feminiinistä energiaa. Kaikki sielut (ylhäällä ja alhaalla) ovat osa Astiaa.


Energian suunta ratkaisee kumpaa se on - kun annan, olen Valo, kun vastaanotan, olen Astia. 


Koko luomakunta rakentuu astiaenergiasta. Ei siis ihme että me kaikki etsimme jotakin. Haemme sitä päihteistä, suhteista, uskonnoista, ääriliikkeistä, kuka mistäkin. Me kaipaamme Valoa joka on nyt kätketty. 


Alussa kaikki oli hetken täydellistä. Valo sai antaa mielin määrin ja Astia nautti loputtomasta kyvystään vastaanottaa. 


Mutta koska Astia oli Valon luoma, sillä oli myös Luojansa luonto. Se turhautui yksipuoliseen vastaanottajan rooliin. Sekin halusi olla antaja kuten Valo. Astia koki häpeää saadessaan kaiken ilmaiseksi. Ilmiötä kutsutaan häpeän leiväksi. "Ansaitsematon armo", ei tuo täyttymystä, vaan masentaa ja tukahduttaa kohteensa.


Pieneksi hetkeksi Astia kieltäytyi vastaanottamasta Valoa. Ja silloin Valo vetäytyi pois, supisti itsensä keskukseensa, yhdeksi äärettömäksi pisteeksi, (juuri samoin tiede paljon myöhemmin kuvailee alkuräjähdystä). Kun Valo äkisti vetäytyi pois, Astia pirstoutui. Tätä kutsutaan kabbalassa tzimtzum. Valon vetäytymisen jättämä tyhjiö on universumimme. 


Tzimtzumista sai alkunsa tämä kyynelten maailma, jossa kirkkauden astia (me) on sirpaleina, tyhjyydessä, erossa Rakkaastaan. Miksi Valo teki näin katalan tempun? Siksi että Valon luonto on antaa Astialle suurin mahdollinen täyttymys. Häpeän leipä ei tuonut täyttymystä. Siksi Valo rajoitti itseään, omaa luontoaan ja antamisen haluaan, väliaikaisesti, antaakseen Astialle myöhemmin jotain suurempaa, sen tarpeista lähtien, ei omistaan. Kuten me kaikki toimimme jos todella rakastamme jotakuta. 


Kun vanhempi opettaa lasta kävelemään, hän antaa tämän yrittää itse, vetäytyy ja tekee tilaa, vaikka tietää että lapsi voi kaatua. Samoin Valo teki Astialle tilaa, että se voisi opetella rakastamaan itse, antamaan itse, luomaan itse. Että saisimme osallistua luomistyöhön, kokea itsensä Valon ilon, emme olisi pelkkä objekti.


Vain täällä pimeydessä, jossa Valo on kätkeytynyt niin että jopa ateismi on mahdollista, Astia oppii kuorimaan esiin oman Valonsa, rakastamaan yhtä valtavalla riemulla kuin itse Valo. 


Se onkin toinen tarina. 



The Big Bang, or the Story of Creation


Lisää maskuliini- ja feminiinienergiasta suomeksi

sunnuntai, 3. syyskuu 2023

Sefiroista

Seuraava sisältää ajatuksia Raphael Kellmanin kirjan Matrix - Kabbalan Parantava Voima, yhden luvun pohjalta. Ei suoraan vaan omin sanoin.

Maailmassa on kaksi perusvoimaa; valo ja astia. Valo on Jumalasta virtaavaa rakastavaa halua antaa, ja astia on halua vastaanottaa. Ihan kaikki liike maailmankaikkeudessa tapahtuu näistä motiiveista. Koko luomakunta on olemassa ottaakseen vastaan valoa. Arjessa valo ja astia ovat suhteellisia käsitteitä; kun annan, olen valo, kun vastaanotan, olen astia. 

Tärkeä perussääntö on että valosta ei ikinä ole pulaa. Sitä tulvii kaikkialla ympärillämme ja sisällämme. Puute eli kärsimys johtuu aina astian vastaanottokyvystä, ei valon kitsaudesta. Kabbala on opetusta siitä miten astia korjataan, eli miten otan vastaan Jumalan rakkauden.

Sefirat ovat sekä valoa että astioita, joiden kautta energia virtaa universumissa. Ihmiskehossa sefirat voidaan ajatella elämänpuuna, jonka juuret ovat taivaassa pään yläpuolella ja latva on jaloissa. Ihminen ei siis ime voimaansa "maaemosta" vaan energia tulee ylhäältä. Judaismi suosii kenkien käyttämistä, ei "maadoittumista". 

Kun sefirat sallivat energian virrata vapaasti, ihmisen astia on ehjä ja valmis ottamaan vastaan taivaallista valoa. Kun sefirat ovat epätasapainossa, ihminen voi huonosti niin fyysisesti kuin henkisestikin. 

Sefirat ovat kolmessa pylväässä. Kehossa oikealla, keskellä ja vasemmalla. Oikea puoli edustaa halua antaa, ja vasen puoli halua saada. Kehon keskipylväässä olevat sefirat yhdistävät nämä voimat voimakkaaksi energiaksi, tasapainoksi, jatkuvuudeksi, haluksi saada että voisi antaa. Tätä korkeimman tason halua kutsutaan elämänpuutietoisuudeksi.

Koska oikea ja vasen puoli edustavat hyvin erilaisia voimia, on terveydelle haitallinen tapa istua sohvalla nilkat ristissä, tai ristiä kädet rukoillessa tai meditoidessa. Kehon oikea ja vasen puoli tulisi pitää erillään. Näin ei aiheuteta "oikosulkua" energian virtaukselle. 

Elämänpuun juuret ovat ylhäällä sofissa, äärettömän valon maailmassa. Emme kestäisi suoraa kosketusta tuohon kirkkauteen, joten väliin tarvitaan "muuntaja". Ylin sefira, keter eli kruunu, on pään yläpuolella ja hoitaa tämän annostelun. 

Hochma, eli viisaus, on oikeaa aivopuoliskoa ympäröivä sefira. Keterin läpi laskeutuva valo synnyttää hochmassa inspiraation, lampun syttymisen, uuden tavan ajatella. Hochma on maskuliinen sefira kuten muutkin oikealla.

Bina taas on vasemman aivopuoliskon ympärillä feminiini sefira joka vastaa idean käytännön toteutuksesta. Jos hochma on äkillinen välähdys, uusi näky tai sävelmä, bina edustaa sitä tuntien työtä kun energia jalostetaan nuoteiksi tai suunnitelmaksi. Bina tarkoittaa ymmärrys.

Se edustaa myös tulkintaa. Ohjeet (kuten Tooran käskyt) voivat ilman binaa, ilman oikeaa tulkintaa johtaa ojasta allikkoon. Kuten käy jos luetaan kirjoitettua Tooraa (maskuliini) irrallaan sen ikiaikaisesta tulkinnasta (feminiini Toora) joka on yksin juutalaisuuden hallussa.

Mielenkiintoista verrata tätä ikivanhaa hochma - bina työnjakoa nykytieteen käsitykseen vasemman ja oikean aivopuoliskon tehtävistä. Tiede tulee kömpelösti haparoiden kaukana perässä, mutta tulee kuitenkin.

Kirjassa Matrix, kabbalan parantava voima, on harjoitus hochman ja binan tasapainottamisesta.  

Seuraava sefira, da`at sijaitsee kurkun yläosassa / kallonpohjassa. Da`at tarkoittaa tieto. Jos hochma on paikka jossa nappaan inspiraation ja bina paikka jossa muokkaan sen ymmärrettävään muotoon, da`at on hetki kun jaan valmiin paketin muiden kanssa. Jaamme runon, neuvon, kokemuksen. Saimme antaaksemme. Jos pidämme kaiken itsellämme, da`at energia tukahtuu. Se vaikuttaa henkiseen ja fyysiseen terveyteen.

Oikean olkapään kohdalla sijaitsee hesed. Se tarkoittaa rakastava ystävällisyys, myötätuntoinen halu auttaa ja antaa. Jos tämä on heikko, ihminen on onneton vaikka olisi miljonääri. Sielulle tuottaa suurinta tyydytystä antaa itsestään ja itsensä tarvitseville. Se voi tapahtua perheen, puolisoiden ja ystävien kesken, tai laajemmalla tasolla kuten vapaaehtoistyö tai poliittinen vaikuttaminen. Hesed on maskuliininen, lämmin ja dynaaminen sefira.

Antamisen täytyy kuitenkin olla vastaanottajan tarpeista lähtevää. Nälkäiselle narkomaanille ei hyödytä antaa rahaa, eikä ekaluokalle hyödytä opettaa yliopistotason asioita, vaikka opettaja olisi kuinka innokas. Liika spontaani rakkaus ilman harkintaa voi olla vastaanottajalle vahingollista. Vasemman olkapään gevura onkin hesedin feminiini työpari joka edustaa harkintaa. Gevura säännöstelee ja kanavoi hesedin energian ja kehottaa impulsiivisuuden sijaan toimimaan kestävällä tavalla. Jos gevura ei toimi, antaja palaa loppuun, ja antaminen tyrehtyy alkuunsa. 

Samoin kuin dynaamisen hochman inspiraation täytyy suodattua bina-ymmärryksen kautta, oikean olkapään anteliaan hesed energian täytyy myös kulkea vasemman olan gevura-harkinnan kautta. Kun nämä erilaiset energiat yhtyvät keskipylväässä, syntyy jotain täydellisen kaunista, nimittäin tiferet energia sydämen kohdalla. Tiferet tarkoittaa kauneutta ja myös totuutta. Totuus eli rehellinen aitous on kaunista. Se on parantavaa, lempeää täydellistä rakkautta. Keskipylvään sefirana tiferet edustaa vastaanottamista että voisi antaa. Antamisen ilo ihmissuhteissa tekee mahdottomaksi menettää mitään, kun sekä antaja että vastaanottaja kokevat saavansa. Mitään velkaa ei synny näin korkealla. 

Antamisen motiivi on oltava aito hesed. Jos antaa kaikkensa työlle siksi että työ määrittelee ihmisarvon, ei se ole oikeaa antamista. Jos uhriutuu ihmissuhteissa hylätyksi tulemisen pelosta, tai koska ei pidä omia tarpeitaan tärkeinä, sekään ei ole hesed. Epätasapaino hesedin ja gevuran välillä voi ilmetä vaikkapa migreeninä. 

Ellei ole ehdoitta rakastetuksi tulemisen kokemusta, kuinka sen osaa antaa muille? Sen voi oppia katsomalla tsadikeja, pyhiä ihmisiä. Näkeminen aktivoi saman energian näkijässä, sytyttää liekin. Jolloin on mahdollista alkaa matkia näkemäänsä, ruokkia tulta, eikä se ole teeskentelyä. Teot muuttavat aivoja, jopa uusimman tieteen mukaan. Tuota päärynöitä, ja sinusta tulee päärynäpuu. Tähän perustuu judaismin parantava vaikutus. Siinä kaikki lähtee tekemisestä, päivittäin, arjessa. 

Tiferet energia liittyy vihreään väriin, ja siten myös kasveihin. Kasvit imevät aurinkoa, vettä, ravinteita, mutta eivät itsekkäästi vaan antaakseen. Ne antavat happea, hedelmiä, kukkia, varjoa, suojaa ja oman kauneutensa. Antaminen ja jakaminen on niiden luonto vaikka siihen liittyy ponnistelua.

Korkeaksi kasvava, maailmalle elämää antava puu on meille esimerkki. Kabbalistit yhdistävät maan vetovoiman haluun saada vain itselleen, haluun saada tyydytys nopeasti, helpolla. Jos ihminen hyödyntää tätä maailmaa vain omaksi ilokseen, hän ei kasva ylöspäin. Puu edustaa laajaa sydäntä, reaktiivisen luontonsa voittamista, henkistä selkärankaa. Hepreaksi puu ja luu ovat sama sana, ets, samoin suomen kieli yhdistää ne.

Vielä neljä sefiraa on jäljellä.


Rabbi Jom Tov Sefiroista

perjantai, 26. toukokuu 2023

Onko tuomio paha asia



En malta olla palaamatta sijaiskärsijäopin (ristin) yhteen ongelmaan. Käytän itseäni esimerkkinä.

Nuorempana olin "uudestisyntynyt kristitty". Olin mukana seurakunnan toiminnassa, osasin Paavalin ulkoa. Varoin etten vain yrittäisi "ansaita armoa" mitenkään, vaan olisin täysin riippuvainen ristintyöstä. 

Juuri tuona aikana tein elämäni pahimmat rikokset toisia ihmisiä kohtaan. Koin syyllisyyttä, halusin muuttua. Mutta koska uskoin vahvasti "armoon", en todella pelännyt missään vaiheessa. Oletin, armon tarkoittavan ettei seurausta tule. Olihan velkani maksettu. Saman armon piti muuttaa käytöstäni. Kun vain olisin kärsivällinen. Kunhan vain pysyisin "ristin juurella", olisin turvassa.

Mutta entä ne ihmiset joille tein pahaa, oliko heillä aikaa odottaa!!!?? Missä ovat heidän oikeutensa tässä lässytyksessä? (Anteeksi turhautunut ilmaisu).

Sitten tapahtui paras mahdollinen. Taivaallisessa oikeussalissa lyötiin nuija pöytään, ja säädettiin että nyt riittää. Tähän asti eikä yhtään pidemmälle. Kukaan ihminen ei minua pysäyttänyt, vaan omat rikokseni. Ne oli vastoin luuloani kerätty kaikki nippuun, ja tämä taakka lyötiin yhtäkkiä selkääni. Olin luullut jättäneeni ne ristille, olin luottanut että Jeesus hoitaa ne. Luojan kiitos, ei ollut hoitanut. 

Kristinusko ei opetass asiaa jota jopa Jeesuksena tunnettu juutalainen UT:n mukaan opetti, nimittäin Jumala EI VOI antaa anteeksi rikkomuksia joita teemme toisia ihmisiä kohtaan. Häneltä on siis turha rukoilla apua, jos kerää päälleen kirousta muilta ihmisiltä. (Matt.5:23 sanoo että on hyödytöntä lähestyä Jumalaa jos veljelläsi on jotakin sinua vastaan.. "mene ensin sopimaan veljesi kanssa".)

Kirjoituksissa sanotaan: "Ei aiheeton kirous toteen käy..". Eli ei jokaista vihapuhujaa tarvitse pelätä kuitenkaan, täytyy vain olla itse puhdas. Helppo nakki, vai onko sittenkään? 

Ihmisen taakka koostuu enimmäkseen toisten ihmisten syytöksistä, jotka vetävät tuomioita (sairaus, vastoinkäymiset) yksilön päälle. Eli mitä kristinuskon sijaiskärsijä (tällekään) asialle edes voisi? "Mene sopimaan veljesi kanssa" on vastaus syntiongelmaan ja pelastaa tuomioilta.

En olisi ikinä oppinut mitään jos joku sijaiskärsijä olisi korjannut jälkeni. Jos teen väärin, minun kuuluu jäädä kiinni ja tulla tuomituksi, että oppisin sen olevan väärin. Sijaiskärsijä olisi karhunpalvelus. Pälkähästä pääsevä ihminen ei opi, ja toisekseen ihmistä ei yleensä kiinnosta jonkun toisen ahdistus vaan hän herää todellisuuteen vasta kun oma pää on pölkyllä.

Oli suurta rakkautta tulla tuomituksi nopeasti ja niin selkeästi ettei jäänyt epäilystäkään mistä se johtui. Tapahtumat olivat täysin "yliluonnollisia", ei sattumalla selitettävissä. Lapsesta saakka olin enemmän epäillyt kuin uskonut, mutta tuon kiinnioton jälkeen olen tiennyt täysin selkeästi että A) minut ja jokainen ajatukseni nähdään joka hetki, ja B) kaikesta tulee seuraus.   

Wow! Kun todellisuus koukuttaa, ei sitä halua paeta. Vaikka pelottaisi kuinka.

Opilla (eli uskolla) ei ole mitään väliä, vain se merkkaa miten ihminen konkreettisesti kohtelee toisia ihmisiä, koko luomakuntaa ja itseään. Opit ja uskoni romuttuivat tuossa kiinniotossa, mutta sen sijaan löysin tärkeän todellisuuden avaimen; Herran pelon. (Pelko on suomen kielessä huono sana; oikeammin haltioituminen, rakastuminen, sähköinen läsnäolo, kontakti, se laajempi tajunta, euforia, jota kaikki tavoittelevat, kuka uskonnosta, kuka päihteistä tai dopamiinista, adrenaliinista ym.)

Jos miesoletettu pissii sähköpaimenaitaan kerran, hän ei tarvitse vähääkään "uskoa" tietääkseen ettei aio kokeilla uudestaan. Hän ei yhtään epäile päätöstään, eikä plärää Paavalia vahvistukseksi. Tässä on "uskon" ja tietämisen ero. Muutos jonka koin kun Elämä opetti mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Rististä ei sillä tunnilla ollut mitään puhetta. 

Aluksi kaduin vain alhaisen tason motiiveista (itsesääli, pelko). Mutta myöhemmin kaduin paljon korkeammalla tasolla, nähdessäni tilanteet ja oman julmuuteni kuin ulkopuolelta, enkelien vinkkelistä. Ja kun jotain näkee laajemmin, pakostakin muuttuu. Syyllisyyteen sekoittuu ajan myötä kiitollisuus ja ihmetys. Jumala otti kiinni koska Hän uskoo minuun. 

Kun ihminen on oppinut läksynsä, kärsimys käy tarpeettomaksi. Tuomio väistyy. Oppiminen oli sen tarkoitus, ei kosto. Mihin siis tarvitaan sijaiskärsijää? Pelastamaan miltä? Oppimiselta? Kasvulta? 

Jopa ihminen antaa toiselle anteeksi nähdessään aitoa katumusta ja muutosta, miten ei sitten Jumala? Yhtälö on kaunis ja täydellinen, ilman sijaiskärsijää. Jumala ei tarvitse ketään johon ensin purkaa vihansa, voidakseen sitten antaa anteeksi toiselle. Hänellä ei ole tunnesäätelyn ongelmia. 

Entä jos toinen ihminen / ihmiset eivät anna anteeksi, tai ei ole edes mahdollista sopia? Kuinka kauan heidän kirouksensa silloin voi jatkua? Se ei kuulu minulle, jos olen parhaani tehnyt. Jos Jumala sallii toisen ihmisen katkeruuden (paha silmä) vahingoittaa minua, sen täytyy olla minulle hyväksi. Se mihin voin vaikuttaa, on että itse annan anteeksi. Siten tuon lunastusta maailmaan ja ennen kaikkea itselleni. Joku "paha asia" voi tapahtua juuri siksi, että saisin tilaisuuden vapautua tuomioistani
 
Kun ihminen oivaltaa että hän tekee itselleen kaiken minkä tekee muille, hän todella motivoituu toimimaan oikein. Hän alkaa etsiä tilaisuuksia tehdä muille (itselle) hyvää. Ja hän kavahtaa pahuutta, jota ennen teki. 

Terve syyllisyys ilmenee haluna hyvittää. Niille joita on kohdellut väärin, tai ellei se ole mahdollista, kenelle vain. Katuva rukoilee tilaisuuksia, kykyä ja älyä tehdä hyvää ja hyvittää pahaa. Korjata ja parantaa tätä kaunista maailmaa jota on tyhmyyksissään rikkonut.  

Ja parantaessaan maailmaa hän parantaa itsensä.

Jos Jumala hyväksyy ihmisen katumuksen, jos Hän tuntee sääliä, Hän antaa tälle mahdollisuuksia tehdä hyvää. Näyttää että on muuttunut. Nuo hyvät teot tulevat puolustaviksi enkeleiksi, jotka lopulta vaientavat syyttävän puolen enkelit. Joka on tehnyt paljon pahaa, tulee tekemään myös paljon hyvää. Sillä Jumala rakastaa häntä aivan erityisesti ja kokee iloa ihmisen muutoksesta.