Juutalaisuudessa kuolema ja kärsimys ovat vaikutukseltaan sovittavia. Esim Jes.22:14 "..tämä synti ei tule sovitetuksi ennen kuolinpäiväänne." Kuolinpäivänä se siis tulee sovitetuksi. Jumalattomankin ihmisen kuolema on hänelle itselleen sovittava. Kuolema on siis hyvä asia, samoin kärsimys. Sanhedrin 6:2 "kuolema on hänen sovituksensa". 

Kuolema ei siis ole vain "vihollinen" tai kirous, joka pitäisi ratkaista jotenkin. Kuolema on ratkaisu, se on vastaus jo itsessään. Kaikki mitä Jumala tekee on hyvää.

Vakavimmat synnit sovitetaan kuolemalla, ja mitä vaikeampi kuolema, sen suurempi sovitus. Siksi vakavista synneistä oli säädetty kuolemanrangaistus. Se tuottaa enemmän sovitusta kuin rauhallinen kuolema. Seuraamus ei siis ole "kosto" vaan se on hyväksi ihmiselle. Hän puhdistuu. 

Kun synti toi kuoleman maailmaan, ei se vaadi mitään Uutta testamenttia ratkaisukseen, yhtälö sisältää jo ratkaisun. Kuolema tuli maailmaan, palvelijaksi, kuten kaikki muukin. 

Tzadikin, eli pyhän ihmisen kuolemalla on suurempi sovittava vaikutus. Ei vain häneen itseensä, vaan yhteisöön. Mutta miten? Mikä mekanismi? 

Ensinnäkin, täytyisi ymmärtää käsitteitä puhdas ja epäpuhdas. Nyrkkisääntö on että mitä vähemmän jossain on elämää, sen epäpuhtaampi se on. Mitä enemmän jossain on elämää, sen puhtaampi se on. Elämä on Jumalan Valoa, siis energiaa. Kaikki energia on peräisin Jumalasta. Ei ole mitään "pimeää" tai "pahaa" energiaa, kyse on vain siitä että jossain kohti energiaa (valoa) on vähemmän. Se on "ongelma", sitä kutsumme "epäpuhtaaksi". Missä Jumalaa on tiiviimmin, se on puhdasta. 

Toorassa ejakulaation tai kuukautisten aiheuttama epäpuhtaus tulee siitä että molemmissa kuolee potentiaalista elämää. Syntyy tavallaan energia tyhjiö, vajaus, mikä imee ympäristöstä epäpuhtautta. Tyhjiö nimittäin pyrkii täyttymään jollain. Ihmisen siemen on äärettömän tiivistä ja kirkasta energiaa, joten sen kuolema korvautuu "pahalla", siis heikommalla energialla.

Samoin kuolleen ruumis katsotaan epäpuhtaaksi, sillä sielu on poistuessaan jättänyt tyhjiön. 

Miksi sitten syntymä aiheuttaa epäpuhtauden? Syntymähän on päinvastainen tapahtuma kuin kuolema? Syntymässä sielu menee lopullisesti ruumiiseen, siis siirtyy tähän maailmaan.

Sekä syntymän että kuoleman hetkillä tapahtuu sielun murtautuminen maailmasta toiseen. Näissä hetkissä on siis leikkauspiste, hetkellinen yhteys kahden maailman välillä. Repeämä maailmojen välillä aiheuttaa epäpuhtauden, mutta myös puhtauden, sovituksen pisteen. 

Jokainen ei-juutalaisen tappama juutalainen katsotaan pyhäksi. Jopa rikollisen elämä lunastuu sillä. Tältä pohjalta voi hahmottaa myös holokaustin vaikutusta. Jesaja 53 kertoo kärsimyksen lunastavasta vaikutuksesta, kuinka järjettömältä näyttävät asiat eivät kuitenkaan ole tuhlausta, mitään ei todella mene hukkaan. 

Tzadikin kuolema lunastaa koko sukupolvea, jopa koko maailmaa. Sillä mitä pyhempi, mitä enemmän elämää on henkilössä joka siirtyy tästä maailmasta toiseen, sen suurempi on sovittava, puhdistava vaikutus. 

Koska kärsimys on osittaista kuolemaa, myös tzadikin kärsimys on sovittavaa. Kuolema ja kärsimys vaikuttaa maailman luonteeseen, se luo puhtauden ja sovituksen todellisuutta. Syntymästä seuraa epäpuhtaus, kuolemasta sovitus. Molemmat ovat todellisuuden rajanylityksiä, toinen sisään ja toinen ulos tästä maailmasta.

Punainen hieho ei ole uhri, se ei lunasta, vaan puhdistaa. Rabbit vertaavat kuitenkin hiehon tuhkalla puhdistamista tzadikin kuoleman tuottamaan sovitukseen. Kuolleeseen koskenut (pappi temppeliaikana) voitiin puhdistaa vain hiehon tuhkalla. Elävää vettä voidaan pitää epäpuhtauden vastakohtana, siksi mikveen upottautumista käytetään muissa tapauksissa. Mutta kuolleesta saastuneen kohdalla se ei riitä, vaan hän puhdistuu vain hiehon kuoleman kautta, jonkin joka on tuhkaamalla täysin tuhottu pois tästä maailmasta.

Tzadikin kuolema on paitsi surun, myöskin vapautumisen, uudestisyntymisen ja elämän ilmitulon hetki. 

Näitä Tzadikeja on joka sukupolvessa, niin juutalaisissa kuin pakanoissakin. Mikään kärsimys ei ole turhaa, kärsimys kirjataan aina ylös, jokainen kyynel, jokainen epäoikeudenmukaisuus. Joko se puhdistaa ihmistä itseään, hänen omista teoistaan, tai lunastava vaikutus ylettyy muihinkin. Molemmat ovat suurta armoa. 

Hyvän ihmisen koko elämä on lunastavaa. Se että ihminen rukoilee, suorittaa mitzvansa tekemättä niistä numeroa. Se että joku jättää väittelemättä vaikka provosoidaan. Se ettei kiinnitä huomiota joka asiaan. Kaikki tämä on uhrautuvaa puhdasta elämää, jonka varassa koko maailma seisoo. 

Ihminen luonnostaan tunnistaa näitä muutoksia puhtauden kentässä. Siksi herkkiin vaikuttaa esim eläinten kärsimys voimakkaasti. Moni itkee silmät päästään katsoessaan elokuvia joissa viattomat lapset ja eläimet ovat pääosassa, ns. Lassie efekti. Viattomien kärsimys ja kuolema vaikuttaa meihin vahvasti. Joku kokee tämän takia kristinuskon puhdistavana. Toinen taas ryhtyy kasvissyöjäksi samasta syystä. Riippuu ihan minkä tarinan kukakin on omaksunut ja uskonut. Onkin tärkeää tunnistaa ettei ilmiö missään tapauksessa liity yhteen "messiaaseen", johonkin tiettyyn tarinaan, tai historian hetkeen, vaan on jatkuvasti läsnä tuhansissa hetkissä arjessamme. Oman elämän jatkuva lunastus ja puhdistus otetaan vastaan näkemällä kaikessa hyvää ja tarkoitusta. 

Kaikki mitä Jumala tekee on hyvää, sitä tarkoittaa uskontunnustus: Adonai Echad - Herra on yksi.

Lähde