Kaikki käskyt sisältävät lupauksen, mutta jostain syystä vanhempien kunnioitus erityisesti mainitaan ehtona menestymiselle tässä ajassa.

Ef.6:2-3 "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" - tämä on ensimmäinen käsky, jota seuraa lupaus - "että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä."

Raamatussa ei lue mitään vahingossa. Tässä on jokin juju.

Kuvitelkaamme ateistia joka on elänyt monissa synneissä, mutta on silti saavuttanut korkean iän terveenä. Hän on menestynyt kaikessa mitä on elämässään tehnyt ja hänen lapsensa ovat myös pärjänneet. Mikä ihme tämän henkilön salaisuus on? Miksi hänelle annetaan paljon aikaa tehdä parannus. Ehkä siksi että hän on aina puhunut arvostavasti vanhemmistaan, isovanhemmistaan, appivanhemmistaan ja esimiehistään.

Tätä kaikkea nimittäin vanhempien kunnioittaminen tarkoittaa. 

Entä jos vanhemmat eivät ansaitse kunnioitusta? Kunnioita silti, jo itsesi ja terveytesi takia. Vanhempien kanssa ei tarvitse olla samaa mieltä, heitä ei tarvitse edes nähdä usein ellei tule toimeen. Joskus kunnioittaminen voi olla juuri erossa pysymistä. Pidä kuitenkin varasi ettet sano heistä pahaa sanaa kenellekään.

Siirakin kirja avaa meille tätä käskyä. Sieltä löytyy aika yllättäviä pointteja.

Siir.3:3-7 (Biblia 1776) Sillä Herra tahtoo, että lapset isäänsä kunnioittavat, ja mitä äiti käskee lapsille, sitä hän tahtoo pidettää.
Joka isäänsä kunnioittaa, hänen syntiänsä ei Jumala rankaise,
(!)
Ja joka äitiänsä kunnioittaa, se kokoo itsellensä hyvän tavaran.
Joka isäänsä kunnioittaa, se saa ilon lapsistansa; ja kuin hän rukoilee, niin hän tulee kuulluksi.
(!)
Joka isäänsä kunnioittaa, se saa kauvan elää

Toisin sanoen, tämän käskyn rikkominen voi todella tulla ihmisen ja Jumalan välille muuriksi. Rukoukset estyvät. Synti myös periytyy sukupolvelta toiselle. Joka tuo murhetta vanhemmilleen, saa murhetta omista lapsistaan. Luonnonlaki.

Siirakin kirja jatkuu:

13. Kunnioittaa isääs on sinun oma kunnias, ja katsoa ylön äitiäs on sinun oma häpiäs. (Nykymaailmassa olemme mielestämme riippumattomia yksilöitä, mutta se ei ole Jumalan näkökulma.)
14. Rakas lapsi! korjaa isääs hänen vanhalla ijällänsä, ja älä saata häntä murheelliseksi niinkauvan kuin hän elää.
15. Kärsi häntä, jos hän tulee lapselliseksi, ja älä katso häntä ylön, vaikka, sinä olet jalompi.
16. Sillä mitä hyvää vanhemmille tehdään, sitä ei ikänä unohdeta; ja vaikkas olet syntinen, niin sinulle kuitenkin hyvin tapahtuu.
17. Sinua pitää tuskassa muistettaman, ja sinun syntis pitää hukkuman, niinkuin jää auringonpaisteessa.
18. Joka isänsä hylkää, pitää häväistämän, ja joka äitinsä murheelliseksi saattaa, se on kirottu Herralta.

Edelläolevat jakeet lävistävät kuin miekka meitä vastuuttomuuteen oppineita "nykynuoria". Tätä ei näin suoraan kerrota missään muualla kuin Siirakin kirjassa. Kukaan ei varoita tästä! Kuitenkin jokainen jossa Pyhä Henki asuu, tietää sisimmässään nuo jakeet tosiksi.

Vielä isovanhempiemme aikaan tuo oli itsestään selvää tietoa, mutta me olemme vieraantuneet luonnonlaeista.

Pyhä Henki johti minut lukemaan kyseiset jakeet ensimmäistä kertaa päivää ennen kuin isäni kuoli. Se ei tietenkään ollut sattumaa. Jakeet toivat mieleeni ne monet kerrat kun olin tiuskinut, ollut kiittämätön ja epäkunnioittava. Samalla sain selkeän kehoituksen mennä käymään isän luona. En tiennyt että hän kuolisi seuraavana päivänä. Olin lykännyt käyntiä jo viikkoja.

En ottanut kehoitusta todesta, ajattelin että menen seuraavalla viikolla.

Sinä iltana oli muuta ohjelmaa, joten järkeilin etten voi nyt mennä. Koko illan olin kuitenkin äreä ja huonolla tuulella ilman syytä. Myöhemmin muistin sen ja tajusin syyn: olin tukahduttanut sisäisen kehoituksen. Jos olisin pysähtynyt kysymään mistä hetkestä huono olo alkoi, olisin muistanut kokemukseni Siirakin kirjan äärellä - ja olisin käynyt isää katsomassa muun ohjelman sijaan.

Onneksi tiedän että kaikki on välillämme kunnossa. Tuo tapahtui vain minulle opetukseksi. Itseni takia olisin halunnut vielä käydä, ja Viisas Neuvonantaja tiesi sen. Kirjoitan tämän muistutukseksi muillekin kuunnella herkästi Hänen ääntään, erityisesti kun on kyse perheenjäsenistä.

Meillä on kyky kuulla asioita läheisiimme liittyen. Olitpa uskossa tai et, sillä ei ole merkitystä. Samat luonnonlait vaikuttavat kaikkiin. Hänen äänensä on helppo vaientaa, ja se onkin monen ahdistuksen ja masennuksen taustalla.

Hän haluaa korjata rikkinäisyyttämme tällä alueella. Hänen jokainen käskynsä on suunniteltu tuomaan meille iloa ja eheyttä.

Vanhempien kunnioittamisessa ei ole myöhäistä tehdä parannusta, vaikka vanhemmat olisivat kuolleet. Se ei vaikuta asiaan.

Onneksi Hänen armonsa on suurempi kuin koskaan tajuamme.