Edelleen kuulee juutalaisvihamielistä, kirkolta perittyä väitettä että "rabbiininen juutalaisuus" on "väärää" juutalaisuutta. Että suullista Tooraa ei alunperin ollut, ja että Talmud on mielivaltaisia ihmisoppeja.

Juutalaisuus kertoo että kirjallista Tooraa (Tanakh) ei voida ymmärtää ilman suullista Tooraa (nykyään Talmud). Suullinen Toora annettiin Siinailla, kuten kirjoitettu lakikin. Ne muodostavat kokonaisuuden. Toinen ei aukea ilman toista.

Esra 8:8 Ja he (leeviläiset) lukivat Elohimin Tooraa kappale kappaleelta, ja selittivät sen sisällyksen, niin että luettu ymmärrettiin (suullinen Toora). 

Jos nämä Esran ajan ihmiset eivät ymmärtäneet Raamattua ilman rabbien opetusta, emme mekään ymmärrä. 

Nehemian kirjassa tiedettiin että ostaminen ja myyminen on kielletty sapattina, vaikka ei 5 Mooseksen kirjaa sitä kerro. Kaikki käskyjen tarkempi määrittely oli suullista Tooraa. 

UT:n aikana tiedettiin mikä on sapatinmatka. Tai että hätätapaukset hoidetaan sapattinakin. Tiedettiin että ruumis pitää haudata heti. Tunnettiin kalenteri ja juhlien protokolla. Kaikki tämä on suullista Tooraa. Ilman tätä yleissivistystä elämä oli mahdotonta.

Kirjoitettu Toora ei selitä mikveä, veden uudistavaa voimaa, kuitenkin kaikki tiesivät mitä Johannes kastaja joessa touhusi.

Mistä tulee viini ja leipä sapattiaterialle? UT on täynnä todisteita suullisesta Toorasta.

Mistä Daniel tiesi rukoilla kolmesti päivässä? 

Ilman suullista Tooraa kuningas Daavid ei olisi syntynyt. Hänen isoisoäitinsä Ruut oli moabilainen, eikä kirjoitetun Tooran mukaan moabilainen voi ikinä liittyä Israeliin. Vain suullinen Toora tarkensi että kielto koskee miehiä, ei naisia.

Ilman Talmudia voisi Tanakhia tulkita miten vain mielivaltaisesti, kuten kristinusko on tehnytkin. 

Kirjoitettu Toora kehottaa teurastamaan eläimiä "niin kuin olen neuvonut", mutta ei kerro miten on neuvottu. (5.Ms.12:21) Kaikki tämä hiljainen tieto on suullista Tooraa. Joka sittemmin sai Talmudin muodon. 

Kristinusko on aina vihannut Talmudia. Missä on alkanut juutalaisvaino, siellä on ensimmäisenä tehty rovio heidän kirjoistaan. Kristillisessä antisemitismissä on kyse juurikin vihasta rabbiinista juutalaisuutta kohtaan. Talmud on juutalaisuuden sydän. Jos Talmud olisi saatu tuhottua, olisi tuhoutunut koko juutalaisuus. 

Kristinusko on vihannut Talmudia siksi että juuri siinä ilmenee juutalaisuuden kauneus ja rikkaus. Tiedon valo tekee immuuniksi propagandalle juutalaisuuden pahuudesta. Ei ihme että Talmud on leimattu saatanalliseksi. 

Kymmenen pakanaa tarttuu Juudan miestä liepeestä pyytäen opetusta.  (Sak.8;23) Miksi tarttuisi jos kuka tahansa osaisi lukea Tooraa ihan itse, ilman Talmudin tuntemusta? Rabbiininen juutalaisuus ei väitä olevansa täydellinen Tooran tulkinnassaan, he tunnistavat inhimilliset rajoitukset. Mutta heidät Jumala on tehnyt opettajiksi. Toora on annettu maailmalle valoksi. 

Ne olivat juurikin Talmudin hygieniasäädökset, jotka tekivät juutalaisista lääkäreistä lähes taikureita eri aikoina. Vuosisatoina joina yksikään pakanalääkäri ei peseytynyt siirtyessään vainajan luota synnytystä hoitamaan. Juuri Talmudin ohjeet pelastivat juutalaiset mustalta surmalta ja monelta muulta tuholta. Onko Talmud siis vain keksittyjä "ihmiskäskyjä"? 


Heprean konsonantit muodostavat kirjoitetun Tooran. Ilman vokaaleja sanoja ei kuitenkaan voisi lukea. Mikä vokaali kuuluu mihinkin sanaan on suullista perimätietoa. Väärän vokaalin valitsemalla muuttaa sanan merkityksen ja näin ollen muuttaa Tooran.

Konsonantti on kuin maskuliini, vokaali feminiini. 

Laajemmin koko Tanakh voidaan nähdä maskuliinina ja sen tulkinta (suullinen Toora, Talmud) feminiininä. Toora ei ole mekaanisia kaavoja, vaan vuorovaikutusta. Suhde. Vastaanottaja tekee siitä puolet. Hän  antaa sille elämän. 

Rabbiininen juutalaisuus uskoo saaneensa Jumalalta vallan säätää tarvittavat käytännön lait (halakha) muuttuviin tilanteisiin. Nähdään tämä ajatus sitten oikeana tai ei, on selvää että juuri tuollaisesta röyhkeästä uskosta Jumala pitää. Talmudissa on kertomus jossa rabbit väittävät vastaan taivaalliselle äänelle, siteeraten jaetta: "se ei ole taivaassa..", viitaten siihen että heille on annettu valta päättää, eikä edes taivaallinen ääni ylitä heidän päätösvaltaansa. Silloin taivaallinen ääni sanoo huvittuneen ihastuneena: "Minun lapseni ovat voittaneet minut."


Joku sanoi Tanakhin (kirjoitettu Toora) olevan kuin luennon muistiinpanot. Jos olet ollut luennolla (oppinut Talmudia), voit katsoa pelkistettyjä muistiinpanojasi, ja niistä palautuu mieleen itse luennon sisältö. Mutta jos et ole ollut luennolla, ja katsot vain jonkun toisen muistiinpanoja, et ymmärrä niistä mitään. Yhtä vähän ymmärrämme Tanakhista ilman rabbien opetusta.

Ja vielä sekavammaksi menee, jos olemme joskus olleet kristittyjen "luennolla". 

Talmudin perusta on Mishna, joka on vanhinta Tanakhin selitystä. Mishna on yleissivistystä, perustietoa Tanakhin ja juutalaisen maailmankuvan ymmärtämiseen.   

Pakanalle riittää tuntea Noan lait, moraalisen elämän perusohjeet, mutta kukaan ei kiellä kehittämästä sieluaan ja aivojaan enemmänkin. Talmudia on kuitenkin helppo lukea "kuin piru raamattua", sieltä löytää ihan varmasti valittamista jos haluaa. Se kertoo löytäjästä enemmän kuin peilistä. Talmudia ei tulkita mustavalkoisesti, eikä ilman rabbiinista juutalaisuutta.

Mehukkaita paloja Mishnasta Pyhiä juutalaisia kirjoituksia - tämä kirja löytyy myös kirjastoista. 

Lisäksi kirjaa voi kuunnella audiona Yle Areenassa. (Mishnan lukeminen alkaa vasta jaksosta 12 noin kuuden minuutin kohdalta.)