Juutalaisissa kirjoituksissa toistuu käsite "taivaallinen järjestys". Siellä on idea että kaikella elollisella, jopa ruohonkorrella, on sitä vastaava näkymätön voima yllään. Jokaisella on juuri omanlaisensa voima. Jos ratamo yrittäisi olla voikukka, se kuolisi koska rikkoisi itseään ja taivaallista järjestystä vastaan. Järjestystä vastaan rikkominen rikkoo Messiaskunigasta vastaan.

Tästä syystä kielletään risteyttämästä kahta eri eläintä, esim aasia ja hevosta keskenään. Jokaisella on oma voimansa, oma tehtävänsä. Voitelu ja Messiaskuninkaan kirkkaus tulee esiin kun luotu löytää oman paikkansa ja täyttää sen ja vain sen. Ratamolle se on helppoa, eksyneelle ihmiselle vaikeaa. Ketä me edes olemme ja mistä tulemme. Minkä näköinen voima on ylläni, mitä se tekee?

Meidän täytyy harjoittaa kykyä tunnistaa näkymätön järjestys ja epäjärjestys omassa arjessa. Joku kuulee, joku näkee, joku tuntee, mutta jotenkin on opittava aistimaan oikea ja väärä siirto, joka hetki. Kirjoitettu Sana yksin ei riitä, on oltava myös Elävä Olento, joka asuu kanssamme.

Eräs nainen kertoi seuraavaa: "olin profeetallisen tuttavani luona vierailulla, ja ulkona kävellessämme kumarruin ajatuksissani ottamaan tukon ruohoa maasta ja nakkasin sen kohti taivasta. Silloin tämä hengen maailmaan näkevä ystävä sanoi; hassua, sinun enkelisi teki tuon saman juuri ennen sinua."

Siis hetkinen, nyt seis. Ihmisen enkeli teki jotain, ja tästä autuaan tietämätön ihminen tekee ajatuksissaan saman perässä?

Tapahtuuko tätä kenties paljonkin?

Mieleeni tuli kohta: "ei poika voi itsestään mitään tehdä, vaan ainoastaan sen mitä näkee Isän tekevän, sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee." Vau.

Uskonpa että lapset toimivat paljonkin näin. Enkelit ohjaavat lasten leikkejä puhtaassa kodissa. Ja aikuisten.

"Minun lampaani kuulevat minun ääneni.."

Olipa kyseessä sitten maailmalla tunnettu evankelista, tuntematon kotiäiti tai duunari. Se ei merkkaa, vaan se seuraako ihminen omaa taivaallista voimaansa. Tunnistaako oman kutsunsa kunakin hetkenä. Kuten kedon ruoho elää oman osansa, tai taivaan kiuru keväällä laulaa juuri oman laulunsa.

Seuraa voitelua - matki oikeaa mallia. Hän näyttää kaiken mitä itse tekee, sen mikä on kunkin oma kutsu ja voitelu. Seuraa mentoria.

1.Joh.2:27 Mutta te - teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.

Ihminen joka oppii seuraamaan voitelua alkaa muistuttaa enkeliään. Tai itseään. Silloin hänen voitelunsa myös alkaa toimia. Elämästä tulee yliluonnollista.

Kun Pietari oli päässyt vankilasta, ja koputti tuttavien talon ovelle, palvelustyttö ei innostukseltaan ehtinyt avata hänelle ovea, vaan juoksi kertomaan muille että Pietari on ovella. Muut eivät uskoneet, vaan sanoivat: "se on hänen enkelinsä".

He siis olettivat että Pietari ja Pietarin enkeli voisivat erehdyttävästi muistuttaa toisiaan. Mistä moinen ajatus mahtoi olla peräisin.

Luuk.6:40 Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi; täysin oppineena jokainen on oleva niinkuin hänen opettajansa.

Nyt joku ehkä sanoo: Ei enkeli ole mallimme, vaan Jeshua / Isä. Emme saa seurata enkeliä, vaan Isää. Totta. Mutta kun juttu on niin että enkeli on läpinäkyvä. Ei puhdasta lasia todella näe, vaan näkee mitä on toisella puolella. Tai peilissä. Jokaisella on omannäköisensä kutsu ja voitelu.  Jokaisesta tulee "täysin oppineena" omannäköinen Isän kuva. Siksi on erinäköisiä malleja, johtamaan jokainen omaksi itsekseen.

Jeshua oli täydellisen läpinäkyvä, sillä Hän seurasi täydellisesti Isän mallia. Isä oli hänelle mentori ja mestari. Jokainen kädenliike, jokainen hymy ja katse oli Isän. Hän sanoikin Filippukselle joka pyysi saada nähdä Isän: "etkö sinä vieläkään tunne minua Filippus, joka on nähnyt minut on nähnyt Isän".

Stefanus oli kuolinhetkellään valmis, hänestä tuli voitelussa niin läpinäkyvä että silminnäkijät luonnehtivat hänen kasvojaan kuin enkelin kasvoiksi.