Ylpeyttä pidetään uskovien keskuudessa supervaarallisena. Melkein mieluummin pysyttäisiin synnissäkin, ettei vain synnin tilalle livahtaisi ylpeys. Onnistumista pelätään enemmän kuin epäonnistumista. Lähtöoletus on että ihminen ylpistyy heti jos ei saa koko ajan nenilleen.  

Harva tietää mistä ylpeys - ja myös sen pelko - johtuu. Aiheuttajan nimi on, hassua kyllä, häpeän henki.

Kuningas Saulissa oli häpeän henki. Sana sanoo että Saul oli päätänsä pidempi muita ja komein kaikista miehistä (1.Sam.9:2). Saulin Isä Kiis oli rikas. Nämä ovat faktoja. Sitten tulee vielä profeetta Samuel ja voitelee Saulin Israelin kuninkaaksi. Kertoo että Herra on juuri sinut valinnut. Kuitenkin, kun tuli aika näyttäytyä kansalle, Saul piiloutui.

Miksi? Häpeän ääni voitti kaikki faktat. Häpeän ääni voitti Herran Sanan.

Huono itsetunto johtaa syntiin. Kuningas Saul teki mitä tahansa kelvatakseen kansalle. Pelätessään ihmisiä hän unohti pelätä Herraa. Miellyttämisen halussaan hän antoi kansan ottaa tuhon omaksi vihittyä karjaa amalekilaisilta (1.Sam.15). Toisessa kohtaa hän odotti Gilgalissa Samuelia, mutta vihollista pelkäävä kansa alkoi hajaantua hänen luotaan. Silloin Saul panikoi ja toimi omin päin. Ei hän vihollista pelännyt, ei niin paljon kuin suosion menetystä! (1.Sam.13)

Saul ei luottanut voiteluunsa. Juuri tätä tekee häpeän henki; kutsu jää toteutumatta.

Saulin minäkuva: "olen sukukunnasta, joka on Israelin pienimpiä, ja minun sukuni on vähäisin kaikista Benjaminin suvuista" (1.Sam.9:21). Tervettä vaatimattomuutta? Ei, vaan katastrofin alkua.

Häpeän henki ja johtajuus ovat tuhoisa yhdistelmä. Saulin pelko että kansa hylkää hänet oli ihan aiheellinen. Sillä vaaran hetkellä ihmiset etsivät johtajia jotka eivät tarraudu alaisiinsa.

Saulilla oli tarve korostaa johtajuuttaan. Valta stressi. Se ei ole ylpeyttä, vaan häpeän oire. Se on oikean ylpeyden puutetta.

1.Sam.10:6 "Ja Herran henki tulee sinuun, ja sinäkin joudut hurmoksiin niinkuin hekin; ja sinä muutut toiseksi mieheksi."

Saulin olisi kuulunut jäädä tuoksi toiseksi mieheksi. Tuo toinen mies ei hävennyt itseään, sukuaan, eikä hengen humalaa. Tuo toinen mies olisi ollut hyvä kuningas. Kun Daavid voideltiin, Herran Henki tuli häneen siitä hetkestä alkaen ja vaikutti hänessä jatkuvasti. Pitää olla hurmoksessa kirjoittaakseen psalmeja tai tappaakseen Goljatin.

Daavidin veljet pitivät häntä silloin ylpeänä, jopa röyhkeänä.

Väärän minäkuvan vuoksi Saul teki vääriä valintoja. Herra otti ne hyvin raskaasti. Saulin enkeli, eli kuninkaan voitelu, sai ohjeet poistua Saulista. Se henki oli lähetetty malliksi, mentoriksi, jota seuraamalla Saul olisi oppinut toteuttamaan uutta minäänsä. Mutta ujous voitti.

Saul murehdutti voitelunsa. Tilalle lähetetty paha henki alkoi runnella häntä vainoharhoilla, peloilla ja raivokohtauksila. Paimenpojan voideltu musiikki helpotti skitsofrenian oireita vain hetkittäin. Jos ihminen on murehduttanut Herran antaman hengen, häntä on vaikea vapauttaa. Huone voidaan tyhjentää, mutta jos se on asumaton, riivaaja palaa kavereineen.

Nuorena Saul kärsi vain häpeän hengestä, vanhemmiten paljon pahemmista riivaajista. Miten ihmeessä pieni itsetunnon puute johti vakavaan psyyken sairauteen? Saulista voi oppia että kaikesta väärästä häpeästä ja itsensä vähättelystä täytyy päästä eroon. Herran pelko ja ihmispelko eivät asu samassa ruumiissa.

Saulin tytär Miikal peri isänsä sukukirouksen. Kun Miikal näki Daavidin tanssivan ja ylistävän estottomasti, hän halveksi miestään. Hän näki miehensä häpeän silmin ja yritti saada Daavidinkin näkemään samoin. Daavidin olisi pitänyt hävetä sitä henkeä, sitä voitelua, jonka Herra oli hänelle antanut. Häpeän takia Miikal ei koskaan saanut lapsia.

Häpeän sitoma kontrolloi tiukasti itseään ja muita, kuten Miikal. Miikalin ääni on antikarismaattinen henki. Pyhä Henki ei saa olla Herra. Miikalit pohtivat aina "mitä muut minusta / puolisostani / lapsistani / jumalastani ajattelevat". Ollaan tietoisia itsestämme, sen sijaan että oltaisiin tietoisia Herrasta. Oikea kysymys olisi, mitä Herra nyt ajattelee. Miltä Hänestä tuntuu. Joka on yhtä ruumista ja henkeä Herran kanssa tuntee reaaliajassa Hänen sydämensä tunteet. Kokee omassa ruumiissaan milloin Herra ilahtuu valinnoista, ja kokee myös jos Hän murehtii.

Ainoa joka kiinnitti huomiota Daavidin tanssiin oli Miikal. Kaikkien muiden huomio oli Herrassa. Niin on tänäänkin. Epäuskoisten on vaikea ymmärtää että Herra on jollekin todellisempi kuin ihmiset ympärillä. Ylistyskokouksessa ainoa joka tarkkailee salaa muita on se ulkopuolinen kriitikko. Häpeän ja kontrollin vanki. Hän keskittyy itseensä ja muihin, koska ei tunne Herraa. Hän voi nähdä spontaanin palvonnan esittämisenä. Tosiasiassa hän itse on ainoa joka on tietoinen ympäristöstä. Muut ovat tietoisia Herrasta. Joku voisi tehdä kärrynpyöriä, eikä kukaan edes huomaisi. Kenelle siis esitettäisiin?

2.Sam.6:21 Niin Daavid sanoi Miikalille: "Herran edessä, joka on valinnut minut.. Herran edessä minä karkeloin.

Ei Daavid esiintynyt ihmisille. Kenen mielipiteistä elämme, se on jumalamme.

Häpeän henki on suomalaisilla vahvasti perinnöllinen. Se kertoo että menneisyydessä on tapahtunut jotain hyvin pahaa. Toiset suvut ovat sidotumpia kuin toiset. Joissain perheissä ei edes katsota silmiin kuin sekunnin murto-osan. Tämä ei ole rakkauden puutetta. Jotain vain on rikki, eikä kukaan tiedä mitä. "Syyllinen" on voinut kuolla jo satoja, ehkä tuhansia vuosia sitten, mutta suku kantaa yhä hänen tekoaan.

Häpeän henki voi johtaa syrjäytymiseen, mutta yhtä hyvin ulkoiseen menestykseen. Ihminen voi tappaa itsensä työllä yrittäessään kelvata, edetä urallaan, todistaakseen itselleen ja muille jotain.

Riittämättömyyttä kokeva ihminen suuntaa vaatimuksia muihinkin. Hän voi vaatia täydellisyyttä puolisolta, seurakunnalta ym. Siksi hän pettyy ja loukkaantuu helposti. Myös itseensä. Häpeän oire on tyytymättömyys ja kyvyttömyys iloon. Rennot ihmiset ja esim vapaa Hengen toiminta tuntuu ahdistavalta.

Häpeän henki estää ihmistä nauramasta täydestä sydämestään. Suomessa on sanonta "mies se tulee räkänokastakin, mutta ei tyhjän naurajasta". Lapsen pitää siis oppia häpeämään iloaan ja suruaan. Itseensä tyytymätön, ahdistunut aikuinen ei salli iloa lapsillekaan. Kun lapsi tyrmätään hillittömästä naurusta ja hassuttelusta, jotain kuolee. Nauraessaan ihminen on herkkä ja haavoittuva, sillä nauru tulee suoraan sydämestä.

Häpeän henki siirtyy sukupolvelta toiselle tyrmäysten tai mallin kautta. Lähtökohtaisesti jokainen lapsi kokee olevansa upea superolento. Se on Herran ääni hänen sisällään. Sitten tulee se toinen ääni. Lapset oppivat että ennen kaikkea on säilytettävä itsekontrolli. Mitä muut minusta ajattelevat, se on aina tärkeämpää kuin mitä oikeasti tunnen. Sydäntaudit ovat yleisiä.

Ahdistuneisuus, migreeni ja niskavaivat ovat yleisiä.

Sukukirouksesta voi vapautua kun tunnustaa syntinä esi-isien teot, varsinkin seksuaalisynnit, jotka ovat vahvasti sidoksissa häpeän henkeen. Ne annetaan Herralle, vedotaan Jeshuan vereen, ja irtisanoudutaan tästä raskaasta perinnöstä.

Eikä tietenkään toisteta samoja syntejä.

Lisäksi täytyy saada suoraan Herralta uusi identiteetti. Täytyy saada voitelu, lihaksi tullut pala taivasta, omaan elämään. Tätä on veren voima. Uusi ajattelu, uusi puhe, uusi näkökulma. Uusi sydän. Ja kun sen saa, sitä ei saa murehduttaa. Se on kallein aarre, varjeltava yli kaiken. Toisin kuin kuningas Saul, on opittava seuraamaan tätä uutta mentoria, uutta peiliä. Kuningas, ei kansan vähäisin raato. On siis alettava uskoa mitä Herra sanoo, yli sen mitä vihollinen ja vanha sydän sanoo. Yli sen mitä vanhemmat, suku, opettajat, kaverit, papit, lääkärit, tiede ym sanoo. Ja varsinkin yli sen mitä uskonnollinen kontrolli sanoittakin huutaa. On alettava uskoa omaa voiteluaan.