Pari termiä joita en halua enää käyttää omantunnon syistä. Muut käyttäköön, ja ymmärrän että kristillisessä ympäristössä voi olla tietoinen valintakin toistaiseksi puhua "kristittyjen kieltä". En siis arvostele kenenkään termejä vaan kerron miksi en itse niitä käytä.

Ensinnäkin käsite "vanha testamentti". Ei ole mitään "testamenttia", (vaan liitto joka on ihan eri asia), ja toisekseen Pyhissä Kirjoituksissa ei ole mitään "vanhaa". Ja vaikka tikulla kaivaen ja saivarrellen voisi löytääkin jonkin aasinsillan, on termin alkuperäinen tarkoitus yksinomaan ilkeily. Tekstien jakaminen "vanhaan" ja "uuteen" oli erottamaton osa ensimmäisten vuosisatojen korvausteologiaa. Se oli osa tietoista suunnitelmaa sulkea halveksitut ja vihatut juutalaiset ulos. Ja se toimi. Ja toimii muuten yhä!

Termi sisältää ajatuksen että Israel oli vain "vanhan liiton" kansa, vain esikuvaa, ja kristityt ovat nyt se oikea "uuden liiton" kansa. Se sisältää ajatuksen että "uusi testamentti" on jotain erilaista, joka tuli vanhan tilalle, ja joka nyt korvaa Pyhät Kirjoitukset.

Suomessa on vähän juutalaisia, emmekä ole tottuneet ottamaan heitä huomioon mitenkään. Niiden vähienkään eteen en halua asettaa tietoisesti loukkauskiviä, vaan pikemminkin raivata kivet pois. Se on Hengen työ NYT.

Pelkkä kristillinen terminologia, kaikessa viattomuudessaan, lyö juutalaisia päin näköä. Harva tulee edes ajatelleeksi että termi "vanha testamentti" on erittäin loukkaava ja tökerö juutalaisen korvissa. Jo tuo yksi termi kertoo heille kaiken tarvittavan - sen mitä vihollinen haluaa heidän tietävän kristittyjen uskosta. Mutta onko tämä myös se mitä Herra haluaa heidän tietävän?

Kristitystä taustasta tuleva voi olla sisäisesti vapautunut korvausteologian hengestä, mutta selkäytimestä tuleva sanavarasto on yhä täynnä antisemitismiä. Koen että minulla on vastuu muuttaa myös kielenkäyttöni pois kirkkoisiltä peritystä vihan kielestä, jos kerran sisäisesti en sitä kuoleman perintöä kanna.

Oikea termi vanhan testamentin tilalle on Pyhät Kirjoitukset, tai Tanach, myös Toora on ok, vaikka usein sillä tarkoitetaan vain viittä Mooseksen kirjaa.

 

Lakihenki / lakihenkisyys

"En ole lakihenkinen, vaikka pidänkin sapatin ym käskyt" saattaa joku sanoa ihan vilpittömästi. En minäkään nähnyt lauseessa mitään outoa ennen kuin joku juutalainen kysyi, mitä ihmettä tämä oikein tarkoittaa. Pysähdyin ja näin käsitteen ensi kertaa hänen vinkkelistään. 

"Laki" eli Toora, kuuluisi suomentaa "opetus" tai "ohje". Juutalaiselle Paimenen opetus (laki) on ilo (Ps.119:174), se on rakas (119:97) se on totuus (119:142), sekä täynnä ihmeitä (119:18). Opetus (laki) on sydämessä (Ps.40:9), se on kalliimpi kuin tuhannet kappaleet kultaa ja hopeaa (119:72). Herran antaa opetuksensa (lain) armosta (119:29) valituilleen joita Hän rakastaa.

Jos siis joku elää opetuksen (lain) hengessä, hän on todella löytänyt aarteen ja Herran suosion. Juutalaiselle ei ole koskaan tullut pieneen mieleenkään että Herran opetus voisi olla jotain pahaa.

Kristityille "lakihenkisyys" on jotain tosi pahaa - syntiäkin pahempaa. Murhaaja, pedofiili ym voi pelastua, mutta "lakihenkinen" on kirottu, jopa matkalla helvettiin. Eikö tässä ole pieni ristiriita?

Entä "lain alla" oleminen. Paavali sanoi että lihan mieli (väärä himo) ei voi alistua lain alle. Hengen mieli siis voi ja haluaa! Jokainen Elohimin lapsi kulkee Hänen opetuksessaan ja ohjauksessaan.

"Alaikäiselle" opetus (laki) on kuin vartija, holhooja tai mentori joka opastaa ulkoapäin (Gal.3:23). Ymmärtämätön alaikäinen ei vielä kykene vastuuseen kuten "täysi-ikäinen" uudestisyntynyt, jolla opetus (laki) tulee sisältäpäin. Täysi-ikäinen ei tarvitse enää ulkoista holhoojaa, koska hän on harjaantunut itse erottamaan hyvän pahasta. Hän ei ole enää (ulkoisen) "lain" alla, vaan uuden sydämen liitossa ja siten todellisessa lapseudessa, tehden Isänsä tekoja luonnostaan, lajinsa mukaan.

Mentori eli "lain henki" on nyt hänen sydämessään ja hän tuntee Herran kuten Psalmin 119 kirjoittaja. Ilman tällaista "lakihenkisyyttä" ei olla lähelläkään profeettojen ja Mooseksen lupaamaa uutta liittoa.

 

Jos juutalainen ja kristillinen käsitteistö ovat keskenään ristiriidassa, on syytä suoristaa sitä joka on kierossa, eikä suinkaan tyrkyttää nurinkurista kieltä niille joiden sanat ovat jo suorassa.

 

 

 

Antisemitismi "epäonnen" syynä