Typistettyjä lainauksia eräästä kirjasta, jossa mielestäni terveellä tavalla opetetaan armolahjojen käytöstä. Ja nyt tulee niitä varoituksiakin vääristä hengistä ja virheistä lahjojen käytössä.


"Hengen lahjat eivät tule sinusta vaan taivaasta. Astia toimii kirkkauden heijastimena, hän ei itse ole tuo kirkkaus. Lahjat eivät ole hengellisyyden merkki.

Kun toimitaan lahjoissa, alistutaan Pyhälle Hengelle. Jos et elä pyhää elämää, alistut väärälle hengelle ja paholainen käyttää sinua kuin Simsonia. Yhdessä hetkessä hän oli Hengessä ja seuraavassa lihassa, tuhoisin seurauksin.

Ainoa oikea motiivi lahjojen käytölle tulee olla rakkaus. 1Kor.13.

Henki voi käyttää lahjoissa vaikka aasia, joten lahjat eivät ole kypsyyden merkki. Hän käyttää ketä haluaa. Lahjat eivät ole ihmisen vaan Herran. Et voi sanoa: "minulla on parantamisen lahja". Herra voi käyttää sinua tuolla alueella, mutta sinulla ei ole tuota lahjaa. Jos sinulla olisi se lahja, voisit toimia siinä aina kun haluat, mutta et voi.

Tuo on yksi suurimmista virheistä, että ihmiset ajattelevat voivansa tehdä mitä tahtovat. Niinpä he astuvat esiin ja alkavat toimia omin päin. Jos astut esiin ilman Jumalan voimaa ja astut alueelle johon sinulla ei ole voitelua, avaat oven tietäjähenkien toiminnalle.

Hengen lahjat toimivat aina silloin kun joku on suurissa vaikeuksissa tai avun tarpeessa. Monet kulkevat paikasta toiseen etsien sanaa Herralta. Eräs sellainen soitti eräälle Herran profeetalla kello neljä aamulla. "Onko sinulla minulle sanaa?" "Kyllä, profeetta vastasi: mene takaisin nukkumaan".

Koska jokainen tahtoo sanan, ihmiset alkavat profetoida toisilleen turhaan. Kun ihmiset ovat suurissa vaikeuksissa, Herra usein liikkuu yliluonnollisesti auttaakseen heitä. Älä siis tavoittele itsellesi sanaa turhaan, sillä jos todella saat sen, se voi merkitä että vaikeat ajat ovat tulossa. Ole siis tyytyväinen jos et saa sanaa. Jos Hän on vuosia sitten käskenyt sinun tehdä jotain tiettyä, ja olet tehnyt, eikä Hän ole puhunut mitään muuta, niin ilmeisesti Hän on tyytyväinen ja tahtoo sinun jatkavan samaa rataa.

Profetia ei ilmoita sinulle mitään uutta ja yllättävää, se vain vahvistaa sen minkä Pyhä Henki on jo sydämellesi puhunut. Profetia ei saa johdattaa ketään, se vain vahvistaa johdatuksen. Älä välitä profetiasta joka ei sovi siihen mitä Herra on sinulle itsellesi puhunut.

Älä kritisoi jotain vain siksi että et ymmärrä toimintaa. Kerran kriitikot sanoivat; "en tunne tuota kaveria.. hän sylkee maahan ja panee liejua ihmisten silmiin". Kuinka moni teistä haluaisi mennä sylkevän julistajan seurakuntaan?

Arvioi lahjoja kysymyksellä; "onko se rakentavaa, kehoittavaa, lohduttavaa?" Jos rukoilen kymmenen ihmisen puolesta ja he kaikki ryntäävät ulos ja ampuvat itsensä, voi päätellä että jotain on pielessä. Mutta jos he tulevat siunatuiksi, parannetuiksi, vapaiksi haluten palvella Jumalaa, lapsikin sen tajuaa että tämä on Jumalasta.

Toimivatko lahjat yksinomaan uskon kautta? Moni sanoo; "sitä vain toimitaan uskon kautta". Eräs mies sanoi; "minä en edes odota enää voitelua, minä vain profetoin". Vastasin; "No tuo selittääkin sen hölynpölyn mitä suustasi on tullut viime aikoina".

On kaksi uskoa tärkeämpää elementtiä jotka vaikuttavat lahjojen toimintaan. Ne ovat rakkaus ja voitelu. Ihmisten rakastaminen ja halu nähdä heidät Jumalan rakkauden parantamina, siunaamina, koskettamina saa lahjat toimimaan. Mitä enemmän rakastat ihmisiä, sitä voimakkaammin lahjat alkavat toimia.

Kolmanneksi tarvitaan voitelua. Voitelu on Jumalan läsnäolo. Se voi langeta ihmisten päälle lämmön tunteena. He paranevat juuri siellä missä istuvat. 

Pidin kerran kokousta Luisvillessä kun täysin sokea tyttö johdatettiin sisään. Hän käveli valkoisen kepin kanssa. Jumalan voima tuli tuohon paikkaan ja lennätti koko ihmisrivin lattialla. He olivat siellä nauraen Hengessä.

Neljänkymmenen viiden minuutin kuluttua sokea tyttö alkoi huutaa ja kirkua: "Minä näen! Minä näen!" Hän nousi ylös ja juoksi ympäri huonetta. Hän pystyi sanomaan montako sormea pidin ylhäällä hänen edessään, miten olin pukeutunut jne.

Eräänä iltana New York Cityssä, aivan Bronxilla, 18 kuuroa korvaa avautui välittömästi - 18 toinen toisensa jälkeen. Tiedän että sillä ei ehdottomasti ollut mitään tekemistä minun kanssani.

-----------------------

Jos juokset lörpötellen ympäri kaupunkia, Jumala ei tule koskaan kertomaan sinulle mitään. Tuo on eräs syy olla saamatta ilmestyslahjoja.

Sen sijaan että ihmiset rukolisivat jonkun puolesta nostaakseen, rohkaistakseen ja auttaakseen häntä, he kuuluttavat julki hänen syntejään: "Tiedätkö mitä veli se ja se tekee?"

Hän ei voitele ihmisiä jotka herjaavat ja väärinkäyttävät Hengen lahjoja.

On hyvin tärkeää ettet ota vastaan opetusta lahjoista niiltä jotka eivät usko niihin. Nämä lahjat eivät ole lakanneet olemasta, kuten jotkut opettavat. Muista että kaikki Uuden Testamentin kirjoittajat olivat kielillä puhujia ja täynnä Pyhää Henkeä. Älä häpeä Pyhää Henkeä niin Hänkään ei häpeä sinua.

--------------------

Henkien erottamisen lahja ei ole ajatusten lukemista, eikä se myöskään ole "epäilyksen lahja". Henkien erottaminen ei liity vain demoneihin (jotkut näkevät demoneja kaikkialla) vaan se on myös kyky tunnistaa Pyhän Hengen työ, tunnistaa harhaopit, väärät profeetat ja valehtelevat ihmiset.

Kokemattomat luulevat erottavansa jotain negatiivista henkilöstä jonka kanssa heillä on vain henkilökohtainen ristiriita. Se ei ole henkien erottamista.

Henkien erottaminen on turva seurakunnalle.

Olin eräässä kokouksessa, missä eräs nainen nousi ylös ja antoi sanoman kielillä. Juoksin alas suoraan käytävälle, otin otteen hänestä ja sanoin: "Tule ulos Jeesuksen nimessä!" Hän vaipui lattialle suu vaahdoten. Ihmiset katsoivat minua ja kysyivät: "Kuinka sinä tiesit?" Tiesin koska sillä hetkellä, kun hän puhui kielillä, Herra sanoi: "Uskonnollinen paholainen". Tuo kieli ei ollut taivaasta.

Jos joku tahtoo antaa sanoman kielillä, se sallittakoon hänelle. Jos se on väärä, tunnet sen kilometrin päähän, sillä kieltä ei voi itse väärentää. Ihmisenä me emme voi väärentää kieliä. Uskon tämän olevan suoja seurakunnalle. Kielet tulevat joko taivaasta tai helvetistä.

Tietysti, jos olet täytetty Jumalan Hengellä, sinulla on Pyhä Henki eikä sinun tarvitse huolehtia tästä tai pelätä, että saisit vääriä kieliä. Mutta tulee olla varovainen vieraiden henkilöiden suhteen, jotka tulevat keskuuteenne, erityisesti suurissa kokouksissa ja haluavat antaa sanoman tai selityksen kielillä. Joskus, kun heidän sallitaan puhua, he sitovat kokouksen ja estävät virtaamisen Pyhässä Hengessä.

Kun joku falski tyyppi profetoi, tunnet pahan olon sydänalassasi. Tunnet, että se ei ollut Jumalasta. Siitä tulee levottomuuden tunne. Mutta kun kieli on taivaallista, siinä on virta, joka tuo siunauksen.

Toisessa kokouksessa eräs sananpalvelija rukoili sairaiden puolesta ja kutsui kolme ihmistä esille. Kun hän oli aikeissa rukoilla heidän puolestaan, he kaikki kaatuivat. Tönäisin vaimoani ja sanoin: "Tuo ei ollut Pyhä Henki joka nuo ihmiset kaatoi. Tuo ei ollut Jumalasta."

Heti kun sanoin sen, julistaja käski niitä kolmea ihmistä nousemaan ylös. "Tuo ei ollut Jumalasta", hän sanoi. "Saastainen henki heitti nämä ihmiset kumoon." Tuolla julistajalla oli sama Pyhä Henki kuin minulla. Kun hän sanoi sen, demonit alkoivat tulla esiin. Ihmiset jäykistyivät ja kaatuivat uudelleen lattialle suut vaahdoten. Hän ajoi paholaiset ulos heistä."

-------------------


Tähän päättyvät lainaukset. Nämä olivat kontekstistaan irrotettuja paloja, kirja itsessään on selkeä ja käsittelee kaikki armolahjat. Kirja on Rodney Howard Brownen Pyhän Hengen virrassa.