Tämä taitaa olla jatkoa tähän.


Katsoin youtubesta jotain järjestettyä väittelyä, messiaaninen kristitty vastaan juutalainen rabbi. Elohimin Henki ei ole läsnä näissä väittelyissä, joissa tarkoitus on vain osoittaa toisen oppi vääräksi. Tarkoitus on lyödä Sanalla päähän ja voittaa.

Kristitty ei pystynyt vastaamaan rabbin kysymyksiin. Rabbi kysyi monta hyvää kysymystä, esim miksi temppelivuorella on vielä "kiviä kivien päällä", vaikka Jeshua sanoi ettei yhtäkään temppelin kivistä jää maahan jaottamatta. Oikean profeetan sanat toteutuvat.

Odotin että kristitty olisi antanut hyvän vastauksen, TAI sitten reilusti myöntänyt ettei pysty vastaamaan. Mutta koska Herran Henki ei ollut paikalla auttamassa, pastori hermostui.

Oikeassa oleminen on meille aivan liian tärkeää.

Eräs rabbi kertoi että kun hänen oppilaansa väittävät hänelle vastaan, hän on ylpeä heistä. Mitä enemmän erilaisia näkökulmia oppilaat tuovat johonkin sananpaikkaan, sitä enemmän hän ylistää Herraa.

Onko oikea vastaus niin tärkeä? Oikea kysymys voi usein olla se tärkeämpi. Suuret matkat alkavat oikeasta kysymyksestä. Kysymys jättää tilaa Elohimille, vastaus ei niinkään.

Pyrin nyt esittämään lähinnä kysymyksiä, en väitä tietäväni niihin vastauksia.

Miten määritellään pelastava usko? 

Rabbi Singer: "He is my rock! He is my salvation!"

Hän puhuu Raamatun Herrasta. Keneen sitten kristittyjen mielestä pitäisi uskoa?

Usein korostetaan "Kristuksen sisäistä tuntemista". Mitä on Messiaan sisäinen tunteminen, ellei Isän Hengen vaikuttamaa palavaa rakkautta Sanaan, Isän Messiaaseen? Ja kuinka monella juutalaisella onkaan tämä sisäinen tunteminen!

Voiko ilman Pyhää Henkeä HALUTA totella? Sisäinen tunteminen tulee esiin tekoina. Se tulee esiin ihmisarvona.

Olisiko mahdollista, että koska kristityt työnsivät heidät kauas pois evankeliumin kirjaimella, Elohim onkin lähestynyt heitä sydämen tietä?

Juutalaiset ovat aikojen kuluessa oppineet että mukavinkin kristitty haluaa lopulta vain heidän sielunsa. Kristittyjen rakkaudessa on aina taka-ajatus. Se ei ole kunnioitusta. Se on antisemitismiä Lutherin tapaan. Luther oli juutalaisten ystävä ja puolusti heitä, KUNNES hänelle tuli selväksi että juutalaiset eivät koskaan ottaisi vastaan hänen "puhdistettua" evankeliumiaan. Siitä eteenpäin hän vihasi heitä katkerasti.

Ihminen on sellainen että jos häntä työnnetään oikealle, hän menee vasemmalle. Herra lähettää jopa ihmisiä työntämään meitä vasemmalle, halutessaan meidän siirtyvän oikealle. Se toimii.

Näinkö Elohim varjeli juutalaiset kristinuskolta?

Juutalaisilla on ajatus, että jos pakana pyrkii kääntymään Israelin Elohimin puoleen, hänet tulee ensin torjua kolme kertaa. Noomi yritti kolme kertaa lähettää Ruutin takaisin omaan maahansa. Usko jota pitää tuputtaa kaikille ei ole muuta kuin halpaa makkaraa!

Tuuli puhaltaa missä tahtoo, emmekä me voi nähdä sen teitä. Kuka on uudestisyntynyt? Syntymän ja elämän yksi tunnusmerkki on kyyneleet. Kun näkee jonkun itkevän Sanan äärellä, murtuneena tai kiitollisena, eikö hän ole syntynyt ja elävä?

Myös ylistys on lehtien kahinaa jonka tuuli saa aikaan. Ylistystä, eli Herran koroittamista on mennä läpi suuria kärsimyksiä antamatta vihalle valtaa. Israel ei ole rasistinen maa. He esim hoitavat haavoittuneita arabiterroristeja huippuosaamisella ja isolla rahalla, Israelin sairaaloissa. Leikkausveitsi ei lipsahda, eikä lääkeannoksessa tule kohtalokasta pilkkuvirhettä. Se on pelottavaa ylistystä. Se on ihmisarvoa joka saa vihollisen kauhun valtaan. Elohim tulee lihaksi. Hänen Sanansa tulee lihaksi. He elävät Jeshuaa todeksi, hyvin monet.

Voiko huono puu tuottaa hyvää hedelmää?

Jos sanomme että joku ei pelastu, sehän tarkoittaa että hän menee helvettiin. Helvettiä kuvaa Ben-Hinnomin laakso, jossa poltettiin vauvoja uhrina Molokille. Lapset asetettiin patsaan käsiin alttarin yläpuolelle ja he kärventyivät siinä liekkien päällä kunnes putosivat tuleen. Hidas ja erittäin tuskallinen kuolema. Papit löivät rumpuja ettei isän tarvinnut kuulla lapsensa kammottavaa tuskankirkunaa.

Olemmeko ihan varmoja että meillä on oikea kuva Elohimista Isänä? Kuka lyö Hänelle rumpuja?

Adolf Eichmann oli holokaustin organisoija. Hän hoiti käytännössä "juutalaisongelman lopullisen ratkaisun". Hän on se joka järjesti juutalaisten kuljetukset, kaasun toimitukset ym. Hänen allekirjoituksensa oli kaikissa papereissa. Sodan loppuessa Eichmann pakeni Argentiinaan, ja piilotteli siellä muutaman vuosikymmenen, kunnes Israel sai hänet kiinni. Hänet tuotiin Jerusalemiin tuomittavaksi. Jotkut sanoivat ettei hän ansaitse oikeudenkäyntiä, tapetaan hänet heti. Mutta oikeusvaltiossa hänelle järjestettiin asiallinen oikeudenkäynti.

Oikeudenkäyntiä odotellessa Adolf Eichmann ripittäytyi joka sunnuntai tunnustaen syntinsä. Kerran hänen vartijansa kysyi: "uskotko meneväsi taivaaseen koska tunnustat joka sunnuntai syntisi, ja uskotko että ne puolitoista miljoonaa lasta jotka tapoit menevät helvettiin?" Eichmann vastasi: "kyllä, niin se toimii. Minut on kastettu, mutta heitä ei."

Kreikkalaisesta mytologiasta tulee tämä oppi paha isä versus armollinen poika - eli vanhan testamentin koston jumala versus uuden testamentin armollinen jumala. Eichmann uskoi että kristityksi tulemalla siirrytään koston jumalan herruudesta (lain alta) uuden liiton armon alle. Hänen ajatuksensa on hyvin kristillinen.

Juutalaiset taas uskovat Yhteen Ainoaan Elohimiin, joka ei muutu, eikä sisällä sivupersoonia. Hän on aina ollut armollinen ja uskollinen. Hänen käsiinsä voi jättäytyä elämässä ja kuolemassa, sillä Hänen luonaan on anteeksianto ja armo.

Toivotaan että Eichmann sai armon tuolta samaiselta julmalta Tuomarilta, joka hänen uskonsa mukaan heitti kuusi miljoonaa juutalaista helvettiin - vain koska he eivät tarvinneet ketään pelastamaan heitä rakastavalta Isältään.

Kumpi jumala on se armollinen, Eichmannin vai Israelin? Kumman käsiin mieluummin antaisit henkesi?