Linkki

Menin tapani mukaan eilen synagogaan päivärukoushetkeen, jonka jälkeen rabbi piti raamattutuntia. Hän puhui mm siitä, josta aikaisemminkin taisin sanoa, kuinka Josef heitettiin vesisäiliöön (boor) jossa ei ollut vettä. Jos hänet oltaisiin heitetty kaivoon (beer), olisi ollut tarkoitus tappaa. Parin muunkin tällaisen kohdan tähden sydämelleni nousi pitkästä aikaa se ajatus, joka raamattu kansalle -yhdistyksen kokouksessakin noin vuosi sitten tuotiin esille, että suomi tarvitsee sanatarkan interlineaarisen raamatun, siellä on niin paljon kohtia, jotka menevät esimerkiksi englannin tulkinnan mukaan, eikä ollenkaan sen mukaan, mitä hebrean teksti sanoo, ja suomalaiselle tulee aivan eri käsitys. Esimerkkinä vaikka Psalmi 34:6, "Jotka häneen katsovat, ne säteilevät iloa", hebreassa ei ole ilosta mitään, koko sanaa ei ole, vaan tämä on viittaus Moosekseen, jonka kasvot säteilivät, kun hän puhui Jumalan kanssa. Se säteily ei ole tavallista, vaan jotain yliluonnollista, minkä pitäisi heijastua meistä ympäristöön. RK yhdistyksessä kuitenkin silloin todettiin, että (paikalla olleen) Seppälän versiot riittävät toistaiseksi.

Kesken raamattutunnin tultiin sanomaan, että yhden synagogalaisen äiti kuoli hetki sitten, ja iltarukouksen jälkeen on muistoateria, aamulla hautajaiset, joihin nyt osallistuin molempiin. Olin juuri toipumassa suomalaisten kanssa syödystä ateriasta, ja nyt tuli seuraava heti perään. Synagogalaiset ovat sanoneetkin, että he aikovat lihottaa minut. Heillä on selvästi kokemus tästä; pöydät olivat täynnä lämmintä ja kylmää ja monipuolista ruokaa aivan yllättäen. Aamurukouksen jälkeen menimme hautausmaalle. Täällä hautajaiset eivät ala kellon mukaan, vaan sen mukaan, kun tilaisuus ei ole "minion", eli on kymmenen tullut paikalle. Minun lisäkseni paikalla oli yhdeksän, koska ihmiset ovat töissä ym. Joten läsnäoloani kiitettiin erikseen. En ollutkaan koskaan ollut juutalaisella hautausmaalla, varsinkaan hautajaisissa. 2Kor.2:16 ensimmäinen messiaaninen rabbi, Shaul, eli Paavali, puhuu "kuoleman hajusta", ja siellä se oli aivan toista luokkaa kuin suomessa, johtuen hautaustavan ja ilmaston erilaisuudesta (ei ruumisarkkua ym, kivikehikko tulee paikalle joskus myöhemmin..!). Muistan tuon kuoleman hajun varmaan loppuelämäni haudan vierellä seisoessani, se Shaulillakin oli varmasti mielessä korinttolaisille kirjoittaessaan. Tilaisuudessa luetaan sen tilaisuuden rukoukset; rukouskirja kiertää ihmiseltä toiselle, kukaan ei ole "pappi" tai toisensa yläpuolella, vaan kaikki ovat samassa asemassa. Yksi on nukkunut pois, ja toiset ympärillä ovat armosta vielä elossa, että käyttäisivät elinpäivänsä oikein. Tilaisuus kesti hautausmaalla noin kymmenen minuuttia. Minulle näytettiin myös kylän kuuluisimman rabbin hauta, hänen poikansa on kuulemma nykyinen kylän päärabbi, mutta häntä en ole vielä tavannut. Hautausmaallakin miehet olivat käsiaseiden, ekdah, kanssa, mutta toistaiseksi Beth Shean on ollut terrori-iskuilta rauhassa, kiitos Herralle, baruch hashem.

Sen jälkeen alkoi satunnainen sade, ja tuli ryhmä suomalaisia käymään, Tuula ja Juhani Palo, ja Tiberiaassa asustava Marja, ja saimme puhua Jumalan sanasta ja pitää tarpeellisen yhteisen rukoushetken. Illaksi menin vielä synagogaan ja lapset nukkuivat sillä aikaa myöhäisiä päiväunia. Rabbi puhui, kuinka tärkeää on hoitaa lapset ensin ja sitten synagogaan, ja vieressäni istuva mies sanoi, että "juuri niin kuin sinä teet Marialle" (koska en mene synagogaan rukoushetkeen, jos Maria tarvii isiä). Jos Maria herää vielä tänään, menemme jakamaan uusia testamentteja. Muuten jatketaan suomennoksia. Välillä hän nukkuu aamuun asti kauneusuniaan.

Naapurustossa on iso omakotitalo tyhjillään, kävelimme siitä eilen suomalaisten kanssa ohi. Tänään synagogalaiset kertoivat talon historiaa ja hinnan, millä sen saisi vaikka suomalaisten käyttöön. Siinä voisi majoittaa suomalaisia matkaajia ja pitää messiaanisia kokouksia ja asua. Se olisi kaikilla tavoilla realistinen vaihtoehto, mutta vain se pääoma puuttuu. Mutta katsotaan, miten johdatus jatkuu...

Beth Sheanista siunaten,
Tuomas, Suvi & lapset