Virallinen totuus kysymykseen kuuluu: Ei. Sen käyttöä vähennettiin ympäristön takia, ei siksi että se olisi ollut ihmisille vaarallista.

Lainaus eräästä Antti Heikkilän artikkelista:

"Aloittaessani lääketieteen opinnot dementia oli melko harvinainen ongelma. Pääasiallisesti dementia koski hyvin vanhoja ihmisiä. Syynä oli aivojen verenkiertohäiriö. Sitten yhtenä päivänä meille kerrottiin, että Helsingin yliopistolliseen keskussairaalaan oli tuotu potilas, jolla oli harvinainen sairaus. Sairaudella oli eksoottinen nimi: Alzheimerin tauti. Kaikki kävivät joukolla katsomassa tuota potilasta."

Niinpä niin.


Kerronpa erään tuttavani tarinan hänen luvallaan, kutsutaan häntä vaikka nimellä Mervi.

80-luvulla Mervi oli reipas ja innokas ekaluokkalainen. Hän oppi uudet asiat helposti, oli sosiaalinen ja liikunnallinen. Hän oli luokkansa nopeimpia juoksijoita ja liikunta oli hänen lempianeensa. Pituushypyssä hän muistaa ekaluokalta tuloksen kolme metriä.

Toisella luokalla kaikki oli toisin. Mervi oli luokan hitaimpia juoksijoita, kömpelö ja jäykkä. Pituushyppytulos jäi alle kahden metrin. Pallopeleissä hän oli täysi nolla, joten hänet mieluiten jätettiinkin sivuun.

Myös luokassa kaikki oli toisin. Hän ei oppinut uusia asioita, sulkeutui ja alkoi uhmata opettajaa. Mervillä ei ollut kavereita, koska ennen niin sosiaalisesta tytöstä oli tullut äärimmäisen ujo. Hän inhosi koulua.

Samoihin aikoihin hän sai ensimmäisen migreenikohtauksen. Näkökentästä katosi osa, sitten näkökentän peittivät vipattavat sateenkaaren värit. Mervi ei tiennyt mikä häntä vaivaa ja pelkäsi tulevansa sokeaksi. Hän ei uskaltanut kertoa oireista kenellekään.

Vasta nyt aikuisena hän ymmärtää mitä ensimmäisen ja toisen luokan välillä tapahtui. Hän oli käynyt hammaslääkärissä. Hän oli saanut elämänsä ensimmäiset amalgaamipaikat.



Virallinen totuus on että vanhoja amalgaamipaikkoja ei tarvitse poistattaa, jos ne ovat ehjiä. Monelle on myös sanottu, että niiden kerralla poistaminen voisi olla huono juttu. Miksi, jos niillä kerran ei ole mitään vaikutusta? Virallinen tieto on hyvin ristiriitaista.

Mikäli suussasi on amalgaamipaikkoja, älä anna hammaslääkärisi poistaa niitä!

Paikkaa porattaessa saat suuhusi ja hengitykseesi elohopeaa. Moni moni krooninen kremppa ja sairaus on alkanut puolisen vuotta hammaslääkärikäynnin jälkeen. Suunnilleen se aika menee oireiden alkuun.

Itse sairastuin viitisen vuotta sitten, ja kuinka ollakaan, noin puolisen vuotta ennen sitä olin käynyt hammaslääkärissä, jossa oli korvattu amalgaami muovipaikalla. Ensimmäinen oire oli että tipuin hevosen selästä, vaikka vuosia olin pysynyt lähes missä tahansa kierrepotku rodeoissa tukevasti kyydissä. Olin ratsastanut hevosia joita niiden omistajat pelkäsivät katkottuaan luunsa pudotessaan. Sitten reaktionopeuteni vain katosi johonkin.

Seuraavaksi huomasin olevani tolkuttoman väsynyt. Kilpirauhanen hidasti toimintaansa. Vatsa lakkasi sulattamasta ruokia joita olin ikäni syönyt, paino tippui parissa kuukaudessa yhdeksän kiloa. Ennen olin hölkännyt pitkiäkin lenkkejä, nyt viidenkymmenen metrin hidas kävely nosti pulssin pitkälle toiselle sadalle ja sydän teki lisälyöntejä. Tuosta on nyt nelisen vuotta, ja edelleen olen toipumassa.

Miten paikoista sitten pääsee eroon? On vain yksi vaihtoehto: biohammaslääkärit. Laitan linkin loppuun. Kävin itse jokin aika sitten poistattamassa viimeisen amalgaamin biohammaslääkärillä. Biohammaslääkäri poikkeaa tavallisesta siten että hän osaa käyttää suojausta, eli siis eristää hampaan muusta suusta siksi ajaksi kun poraa vanhan amalgaamin pois.

Eikä tuo käynti edes ollut niin kallis kuin odotin. Palvelu oli hyvää ja kivutonta. Kyse ei ollutkaan rahastuksesta, kuten "virallinen totuus" ylhäisessä viisaudessaan spekuloi.

Miksi kirjoitan tätä hengellisessä blogissa? Uskovat osaavat kyllä vastata tähän.

On monta asiaa joihin emme voi vaikuttaa, mutta juuri siksi kannattaa poistaa ne terveyden aikapommit joihin on mahdollista vaikuttaa. Kokonaiskuorma ratkaisee kuinka pitkään tämä nykyinen temppeli asiansa ajaa. Emme ole itsemme omat, emmekä elä itseämme varten. Meillä saattaa olla tehtävä.



rutiinitoimenpide-hammaslaakarissa-oli-vieda-hengen

http://www.dlc.fi/~kotirant/koti/amalgaami.html

Lista Suomen biohammaslääkäreistä


(Huom. linkithän eivät sitten ole Jahven sanaa, kuten ei minunkaan tekstini)

Jatkuu artikkelissa Amalgaamin jälkeen