Hebrealainen näkökulma ei aukene niin kauan kuin uskovan identiteetti on pakanakristitty.

Kun joskus olin pakanakristitty, en nähnyt mitään syytä ottaa selvää mikä on sapatti, sukkot tai puhdas ruoka. Eiväthän nuo asiat liittyneet elämääni mitenkään. Toki olin kiinnostunut fyysisestä Israelista, mutta vain pakanakristityn näkökulmasta.

Kuten kaikki kristityt, pidin juutalaisia valittuna kansana, mutta kuitenkin ajattelin että minulla on jotain parempaa. Minähän sentään tunnen heidän Messiaansa jota he eivät tunne. En nähnyt mitään syytä kadehtia heitä. Kristityillä on ihan oma show, eivät he tarvitse juutalaisia.

Sana sanoo että kylläinen polkee hunajaakin. Niin kauan kuin usko näennäisesti toimii, ei ole tarvetta kyseenalaistaa uskonsa perusteita.

Onnekkaita herätellään jo tässä elämässä. Kukaan ei ollut varoittanut että silmä silmästä periaate onkin totta. Voimassa. Kaikki kirjoitukset ovatkin voimassa. Asioita ei saakaan loputtomiin "anteeksi", sellaista uutta liittoa ei ole. Aika raju pudotus todellisuuteen. Silti armollinen.

Kun on pakko, ihminen alkaa kyseenalaistaa aiempia totuuksiaan. Joku älykäs ja joustava pystyy kyseenalaistamaan omat uskomuksensa helposti, toinen taas vaatii aika kovan käsittelyn edes harkitakseen.

Tietenkin hemmoteltu ihminen katkeroituu kun illuusio otetaan pois. En avannut Kirjaa pariin vuoteen. Sana minussa oli kuollut - inhosin sanaa! Se on paha tuomio. Uskon että Elämän Antaja oikeasti poistui etäämmälle ja jätti minut kuivamaan. Onneksi jätti.

Vasta opeista irrallaan voi etsiä rehellisesti. Ilman kristillisiä silmälaseja. Aloin lukea sanaa pitkästä aikaa, ja ensimmäistä kertaa ajatuksella että hyväksyn mitä tahansa sieltä löytyy. Ei ollut mitään menetettävää. Ei mitään "oppia" tai "uskoa" jolle etsiä pönkitystä kirjasta. Minulle oli ihan sama vaikka koko kirja osoittautuisi nyt satukirjaksi. Tai muuten vain hyödyttömäksi. Vastaus sekin olisi ollut.

En aloittanut kirjaa lopusta, kuten ennen piti tehdä, enkä pomppinut sinne tänne valikoiden "sopivia" paikkoja. En arvottanut toisia jakeita yli muiden, kuten kristinuskossa tehdään. Luin vain mitä vastaan tuli.

Kirjassa näytti olevan teema. Yksi asia nousi yli muiden: Jumala rakastaa epätoivoisesti Israelin kansaa. Ennen en ollut nähnyt sitä niin selvästi, koska oppini seurakunnasta uutena Israelina oli sekoittanut asioita. Nyt luin tarinaa kuin mitä tahansa kirjaa. Miten valtavasti Jumala vuodatti kyyneleitään, uhkaili ja maanitteli vuosisatoja kääntääkseen jästipään kansan takaisin luokseen. Turhaan.

Miten surullinen - ja aidon elämänmakuinen tarina.

Löysin hebrealaista musiikkia, joka meni suoraan jonnekin sisuksiin, ja sulatti jotain. Aloin ottaa selvää näistä ihmisistä, jotka saivat Jumalan itkemään.

Israel on erilainen, sitä ei voi tylsinkään ateisti kieltää. Jopa minä, epäuskon ja kyynisyyden jäädyttämä routamöykky aloin pyyhkiä silmiäni kun aina vain uusia, täysin selittämättömiä asioita tuli esille. En ollut tiennyt murto-osaakaan. En ollut tiennyt.

Tajusin vihdoin että kyse onkin heistä, ei meistä.

Kristillisen seurakunnan "ihmeet ja merkit" ovat pientä verrattuna siihen mitä Israelille on tapahtunut ja tapahtuu. He ovat jatkuva ihme, ei vain se että he elävät vieläkin, vaan se että heillä on vieläpä varaa elää ylpeää, korkeaa, ihmisarvoista elämää. Heillä on varaa auttaa vihollispuolen siviilejä lääketieteensä huippuosaamisella - samaan aikaan kun heidän omia siviilejään pommitetaan järjettömällä vihalla.

Heillä oli varaa ottaa jatkuvasti 20 prosenttia kaikista tieteen Nobelin palkinnoista maailmassa, samaan aikaan kun he toipuivat holokaustista ja sodista, ja rakensivat maataan vihamielisten jättinaapurien puristukseen.

Jos 20 prosenttia ei kuulosta paljolta, voi ottaa huomioon että heidän väkilukunsa on kaksi promillea, eli kaksi tuhannesosaa maailman väkiluvusta.

Samaan aikaan heidän maatalousihmeensä hämmästytti maailmaa. 1900-luvun alussa Israel oli aavikkoa ja malariasuota. Ei sitä kukaan pystynyt viljelemään, eikä kukaan edes halunnut tuota kirottua maata.

Kun valtio oli perustettu -48, alkoivat sadepilvet eksyä sen aavikoille joka vuosi, ohitettuaan alueen vuosisatoja. Mistä sadepilvet tiesivät tulla juuri silloin?

Mistä Israelin lehmät tietävät lypsää eniten maailmassa? Eivätkö ne tajua ettei siinä maassa ollut mitään edellytyksiä maataloudelle? Mitä elukat voivat ymmärtää Raamatun sanasta; "maidon ja hunajan maa".

Eivätkö hedelmäpuut ymmärrä kasvavansa entisellä aavikolla? Miksi sadot ovat maailman parhaita?

Eikö Jumala muka puhu?

Vasta kun pakanat nöyrtyvät ja tunnustavat että Herran kansa on erilainen, emmekä me tienneet sitä.. Emme tajunneet että Hän on uskollinen Jumala joka pitää sanansa, eikä peru puheitaan milloinkaan.. Vasta kun myönnämme kadehtivamme Hänen kansansa uskomatonta asemaa. Vasta kun sydämessä herää kaipaus, ja unelma olla tuon ERITYISEN kansan lähellä jotenkin, jossakin.. Vasta silloin Hän saattaa paljastaa pakanalle kauniin salaisuuden:

Jes.56:3 Älköön sanoko muukalainen, joka on liittynyt Herraan: "Herra erottaa minut peräti kansastansa.."

56:6,7 ..muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani,
ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani,

Tuollaiset jakeet eivät merkitse yhtään mitään kylläiselle kristitylle! Ei kivisydän halua palvella Herraa, tai pitää sapattia tai muuta ikävää. Se kuulostaa työläältä. Ei kristitty sure ulkopuolisuuttaan.

Herra ei paljasta kansalaisuutta sille joka sitä ei tarvitse eikä kaipaa.

Kun Henki näki että oli saanut minut rakastamaan Israelia ja palvomaan heidän Kuningastaan, Hän kertoi että kuulun tuohon kansaan.

Tuon jälkeen kaikki palapelin palaset ovat loksahdelleet kohdalleen.

Kun tämä kansalaisuus asia valkeni, alkoi kroppani hylkiä possunlihaa. En silloin vielä edes tiennyt ruokalain olevan voimassa. Muistan yhden palapaistin jonka jouduin sylkemään pois, luulin sen olevan pilaantunutta.

Ef.2:11-14 Muistakaa sentähden, että te ennen, te lihanne puolesta pakanat.. ..että te siihen aikaan olitte ilman Messiasta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa;
mutta nyt, kun olette Messiaassa Jeshuassa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Messiaan veressä.
Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi..

Olla vailla Israelin kansalaisoikeutta (Jumalan silmissä) on sama kuin olla ilman Jumalaa, ilman Messiasta maailmassa. Ei ole kuin yksi seurakunta, ja sen nimi on Israel. Emme ole oksastettuja kirkon eri lahkoihin (toivottavasti), vaan Israel on se öljypuu, jonka juuresta elämä tulee.

Tämä salaisuus pakanoiden oksastamisesta ei ole uusi. Ruutin kirja julistaa juuri tätä ilmestystä, siksi se liikuttaa meitä muualta tulleita niin syvästi. Ruut kuvaa pakanoita, Noomi kuvaa Israelia ja Boas Messiasta.

Uskollisuus, sitoutuminen, puhtaus ja alamaisuus kaunistavat pakanat Messiaan silmissä Israelin valiojoukoksi, morsiameksi, joka kelpaa kantamaan kirkkauden toivoa Israelille.

Pakanallisten tapojen harjoittaminen kertoo ettemme tunne salaisuutta jonka Ruut tunsi. Oma uskonto jossa ikävä laki on siivottu häiritsemästä, kertoo että sydän on vielä kiveä. Uudessa liitossa annetaan lihasydän, jossa Lain antaja itse asuu ja vaikuttaa sen että käskyistä tulee elämän leipää.

4.Ms.15:15,16 Seurakunnassa (Israel) olkoon sama laki (Toora) teillä kuin muukalaisellakin, joka asuu teidän luonanne. Tämä olkoon teille ikuinen säädös sukupolvesta sukupolveen. Se, mikä koskee teitä, koskekoon myös muukalaista Herran edessä.
Sama laki ja sama oikeus olkoon sekä teillä että muukalaisella, joka asuu teidän luonanne."

Gal.3:28 Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Messiaassa Jeshuassa.

Paavaali opetti vain ja ainoastaan Tooraa. Hän ei osannut aavistaa kuinka rumasti hänen sanansa tultaisiin irrottamaan Tooran kontekstista. Israel ja pakanakristityt eivät sulaudu yhteen joksikin hybridiksi, ei!

Ruut oli viettänyt lapsena aurinkokultin juhlia kuten mekin. Silti olen varma, että Boaksen vaimona hän ei ripustanut yhtä ainoaa mistelinoksaa kattoon yule juhlaksi. Hän liittyi Boaksen kansaan, ei toisinpäin. Hän ei opettanut lapsilleen pakanallisia tapoja, sen sijaan hän antoi poikansa anopilleen, tämän miehen suvulle, Israelille.

 



Aiempaa juttua Ruutista

Aiempaa juttua identiteetistä ja pakanalampaista