Esimerkkejä Vanhan testamentin profetioista ja niiden toteutumisesta.

Raamatun profetiat tulevista historian tapahtumista ovat toteutuneet niin yliluonnollisen tarkasti, että helposti herää epäilys onko niitä kenties hieman manipuloitu matkan varrella. Helppohan sinne olisi jäljentäjien lisäillä vähän tai ottaa vähän pois. On kuitenkin todettu että näin ei ole käynyt. On löydetty erittäin vanhoja kirjakääröjä profeettojen kirjoituksista, ja ihme kyllä, niiden sisältö on hämmästyttän tarkasti sama kuin nykyisessä Raamatussa. Minkä tahansa muun kansan "eepokset" olisivat samassa ajassa kokeneet muutoksia, jo ihan inhimillisten jäljennösvirheiden takia. Pyhiä kirjoituksia kopioineet juutalaiset rabbit ovat olleet äärimmäisen tarkkoja ammattilaisia ja tehneet työtään Herran pelossa, uskaltamatta muuttaa pilkkuakaan Jumalan itsensä antamasta Sanasta. Kirjoituksia on jo hyvin varhaisessa vaiheessa käänetty useille eri kielille ja niistä on tehty monia kopioita, joita on säilytetty eri maissa, kaukana toisistaan. Eli käytännössä tekstin manipuloiminen on ollut mahdotonta.

Seuraavassa muutamia yksinkertaisia esimerkkejä, miten Jumala ilmoitti tulevia tapahtumia palvelijoilleen profeetoille.


Babylonian suurvalta Jumalan vitsana.

Babylonian pakkosiirtolaisuus oli seurausta Israelin kansan pitkällisestä epäjumalien palvonnasta. Vuosikymmeniä etukäteen monet profeetat varoittivat kansaa orjuuden ajasta ja kehottivat parannukseen. Jeremia puhui kovin sanoin rangaistuksesta jonka Jumala lähettää. Hän sanoi että maa on jäävä autioksi, Jerusalem hävitetään ja kansa viedään Babyloniin pakkosiirtolaisuuteen. Vain vähän jäisi ihmisiä jäljelle omaan maahansa.

Jeremiaa ei haluttu kuunnella, häntä vihattiin koska sanoma ei ollut kuulijoille mieluinen. Ihmiset eivät halunneet luopua synneistään ja epäjumalistaan. He hylkäsivät Jumalan kutsut ja varoitukset kerta toisensa jälkeen.

Valitettavasti jokainen Jeremian sana toteutui. Seurasi vuosikymmenien murhenäytelmä. Temppeli revittiin maan tasalle, kaupungit tuhottiin, ihmisiä vietiin kauas vieraalle maalle palvelemaan vierasta valtaa.

Kuningas Sidkialle Jeremia ennusti; "sinut viedään kahleissa Babyloniin, mutta Babylonia sinä et saa nähdä". Oudon kuuloinen ennustus joka kuitenkin toteutui; Sidkia vietiin Babyloniin, mutta ensin hänen silmänsä puhkottiin, joten hän ei tosiaankaan nähnyt vankeutensa kaupunkia.

Jeremia tiesi kertoa senkin että rangaistus kestäisi 70 vuotta. Ja niin kävi, temppelin hävityksestä vuonna 586 eKr uuden temppelin valmistumiseen 516 on tasan 70 vuotta.

Myös Babylonian suurvallan kaatuminen ennustettiin monen profeetan toimesta ja erittäin yksityiskohtaisesti. Ja yksityiskohtaisesti tarkoittaa juuri sitä. Jesaja puhui seuraavan suurvallan, Persian kuninkaasta Kooreksesta nimeltä (!), 175 vuotta ennen Kooreksen syntymää.

Kuka haluaa kokeilla veikata minkä niminen diktaattori maaimaa hallitsee parinsadan vuoden kuluttua. Jesaja myös kertoo tarkalleen miten Koores valloittaa Babylonin:

Jes.45:1 Näin sanoo Herra voidellulleen Koorekselle, jonka oikeaan käteen minä olen tarttunut kukistaakseni kansat hänen edestään ja riisuakseni kuninkaitten kupeilta vyöt, että ovet hänen edessään avautuisivat eivätkä portit sulkeutuisi

Tämä siis sanottiin kauan ennen kuin kukaan tiesi mitään koko Kooreksesta. Historia osoittaa että kun Kooreksen armeija sitten hyökkäsi Babyloniin, portit olivat todellakin auki! Valloittajat kävelivät linnoitettuun kaupunkiin kenenkään estämättä. Babylon sijaitsi Eufrat virran varrella ja juuri silloin, kuinka ollakaan, Eufrat oli sattunut kuivumaan. Eufrat oli iso joki, jolla ei ollut tapana kuivua. Tuona yönä hyökkääjät kävelivät kuivaa joenuomaa muurin alta sisälle kaupunkiin. Babylonian Kuningas Belsassar ryyppäsi sinä yönä pahaa aavistamatta ylimystensä kanssa kultaisista ja hopeisista maljoista jotka oli tuotu saaliina Jerusalemin temppelistä. He kaikki kuolivat sinä yönä, kuten Jeremia näki ennalta:

Jer.51:56 Sillä hävittäjä käy Baabelin kimppuun, ja sen sankarit vangitaan, heidän jousensa murretaan; sillä Herra on koston Jumala: hän maksaa tarkoin.
51:57 Minä juovutan sen ruhtinaat ja tietäjät, sen käskynhaltijat, päämiehet ja sankarit; ja he nukkuvat ikuiseen uneen eivätkä enää heräjä
jae 39 Minä (Herra) teen heille juomingit ja juovutan heidät riehaantumaan ja he nukkuvat ainaiseen uneen.

Danielin kirjan mukaan (luku 5) Jerusalemista tuodut pyhät astiat otettiin käyttöön siinä vaiheessa kun bileet olivat riehakkaimmillaan.

Miksi Eufratvirta oli kuivunut? Jesaja kertoi sen ennalta:

Jes.44:27 Minä (Herra) olen se, joka sanon syvyydelle: "Kuivu; minä kuivutan sinun virtasi!", joka sanon Koorekselle: "Minun paimeneni!" Hän täyttää kaiken minun tahtoni, hän sanoo Jerusalemille: "Sinut rakennettakoon!" ja temppelille: "Sinut perustettakoon!"

Kuinka ollakaan, ensimmäisenä hallitusvuotenaan Koores antoi käskyn että Jerusalemin tuhottu temppeli oli rakennettava uudelleen.

Jeremia sanoo luvussa 50 että Babylon tulee tappionsa jälkeen autioksi ja asumattomaksi - ja turha kai mainitakaan että niin kävi, paikka on ollut yli kaksi vuosituhatta lähes asumaton raunioalue.

Niiniven kohtalo
630-luvulla eKr Israelin Jumalan profeetta Naahum ennusti Assyrian pääkaupungille Niinivelle täydellistä tuhoa sen jumalattomuuden johdosta. Niinive oli suurkaupunki, 120 000 asukasta. Vajaa sata vuotta aikaisemmin asukkaat olivat tehneet parannuksen profeetta Joonan herätyssaarnan ansiosta. Silloin Jumala armahti kaupunkia ja lykkäsi tuomiotaan. Naahumin aikana syntielämä oli vallannut taas kaupungin ja armon aika oli lopussa. Naahum antaa ymmärtää että Niinivestä ei jää muistoakaan. Ja niin kävi. Vuonna 612 eKr Meedian ja Kaldean joukot hävittivät kaupungin maan tasalle. Kaupungin muistokin häipyi niin että pitkään pohdittiin oliko Niinive edes todellinen historian kaupunki vaiko satua. Kaupungista ei nimittäin oltu löydetty jälkeäkään. Niinhän Naahum ennusti käyvän. Vasta 1840-luvulla Niiniven rauniot löydettiin. Kaivauksissa paljastui että kaupunki on ollut juuri niin suuri ja edistynyt kuin Raamattu kertoo. Sieltä löytyi myös paikka nimeltä Profeetta Joona.

Edomin kansan kohtalo
Ainakin profeetat Obadja, Jesaja, Jeremia ja Jooel ovat puhuneet ennalta eedomilaisten häviämisestä maailman kartalta. Ja tietenkin niin kävi, Eedomin maata tai kansaa ei ole ollut pariin tuhanteen vuoteen olemassa. Jumala antoi tämän vahvan kansan hävitä vihollisilleen, koska se oli ilkkunut Israelin tappiota.

Historia ei ole sattumanvaraista, ei myöskään nykyhetki tai tuleva.  Minkään muun kansan "jumala" ei ole pystynyt kertomaan totuutta tulevaisuudesta. Missään muussa kirjassa ei kerrota suurvaltojen noususta ja tuhosta etukäteen, kuten vaikkapa Aleksanteri Suuresta, niin kuin Danielin kirja kertoo.

Esimerkkejä toteutuneista ennustuksista olisi satoja, toin tähän vain muutamia jotka juuri nyt ottivat silmään.

Messiasprofetiat ovat ihan oma lukunsa. Joku laski että todennäköisempää on saada monta kymmentä peräkkäistä loton pääpottia, kuin että Jeesuksen elämässä kaikki ennustukset olisivat täyttyneet sattumalta.