Alussa, ennen luomista, kaikkeuden täytti loputon, ääretön Valo, puhdas rakkaus. Tuo energia halusi vain antaa, jakaa ja tehdä hyvää, mutta siltä puuttui kohde.
Puhdas ja ääretön halu antaa (maskuliinienergia) ei ole itse Luoja, vaan Hänen säteilynsä.
Koska Valo halusi antaa, se muovasi omasta energiastaan Astian johon se voi kaataa itseään. Ja nyt yhden voiman sijaan maailmassa olikin kaksi voimaa: halu antaa ja halu vastaanottaa. Halu vastaanottaa on universumin feminiinistä energiaa. Kaikki sielut (ylhäällä ja alhaalla) ovat osa Astiaa.
Energian suunta ratkaisee kumpaa se on - kun annan, olen Valo, kun vastaanotan, olen Astia.
Koko luomakunta rakentuu astiaenergiasta. Ei siis ihme että me kaikki etsimme jotakin. Haemme sitä päihteistä, suhteista, uskonnoista, ääriliikkeistä, kuka mistäkin. Me kaipaamme Valoa joka on nyt kätketty.
Alussa kaikki oli hetken täydellistä. Valo sai antaa mielin määrin ja Astia nautti loputtomasta kyvystään vastaanottaa.
Mutta koska Astia oli Valon luoma, sillä oli myös Luojansa luonto. Se turhautui yksipuoliseen vastaanottajan rooliin. Sekin halusi olla antaja kuten Valo. Astia koki häpeää saadessaan kaiken ilmaiseksi. Ilmiötä kutsutaan häpeän leiväksi. "Ansaitsematon armo", ei tuo täyttymystä, vaan masentaa ja tukahduttaa kohteensa.
Pieneksi hetkeksi Astia kieltäytyi vastaanottamasta Valoa. Ja silloin Valo vetäytyi pois, supisti itsensä keskukseensa, yhdeksi äärettömäksi pisteeksi, (juuri samoin tiede paljon myöhemmin kuvailee alkuräjähdystä). Kun Valo äkisti vetäytyi pois, Astia pirstoutui. Tätä kutsutaan kabbalassa tzimtzum. Valon vetäytymisen jättämä tyhjiö on universumimme.
Tzimtzumista sai alkunsa tämä kyynelten maailma, jossa kirkkauden astia (me) on sirpaleina, tyhjyydessä, erossa Rakkaastaan. Miksi Valo teki näin katalan tempun? Siksi että Valon luonto on antaa Astialle suurin mahdollinen täyttymys. Häpeän leipä ei tuonut täyttymystä. Siksi Valo rajoitti itseään, omaa luontoaan ja antamisen haluaan, väliaikaisesti, antaakseen Astialle myöhemmin jotain suurempaa, sen tarpeista lähtien, ei omistaan. Kuten me kaikki toimimme jos todella rakastamme jotakuta.
Kun vanhempi opettaa lasta kävelemään, hän antaa tämän yrittää itse, vetäytyy ja tekee tilaa, vaikka tietää että lapsi voi kaatua. Samoin Valo teki Astialle tilaa, että se voisi opetella rakastamaan itse, antamaan itse, luomaan itse. Että saisimme osallistua luomistyöhön, kokea itsensä Valon ilon, emme olisi pelkkä objekti.
Vain täällä pimeydessä, jossa Valo on kätkeytynyt niin että jopa ateismi on mahdollista, Astia oppii kuorimaan esiin oman Valonsa, rakastamaan yhtä valtavalla riemulla kuin itse Valo.
Se onkin toinen tarina.
The Big Bang, or the Story of Creation
Maailmassa on kaksi perusvoimaa; valo ja astia. Valo on Jumalasta virtaavaa rakastavaa halua antaa, ja astia on halua vastaanottaa. Ihan kaikki liike maailmankaikkeudessa tapahtuu näistä motiiveista. Koko luomakunta on olemassa ottaakseen vastaan valoa. Arjessa valo ja astia ovat suhteellisia käsitteitä; kun annan, olen valo, kun vastaanotan, olen astia.
Tärkeä perussääntö on että valosta ei ikinä ole pulaa. Sitä tulvii kaikkialla ympärillämme ja sisällämme. Puute eli kärsimys johtuu aina astian vastaanottokyvystä, ei valon kitsaudesta. Kabbala on opetusta siitä miten astia korjataan, eli miten otan vastaan Jumalan rakkauden.
Sefirat ovat sekä valoa että astioita, joiden kautta energia virtaa universumissa. Ihmiskehossa sefirat voidaan ajatella elämänpuuna, jonka juuret ovat taivaassa pään yläpuolella ja latva on jaloissa. Ihminen ei siis ime voimaansa "maaemosta" vaan energia tulee ylhäältä. Judaismi suosii kenkien käyttämistä, ei "maadoittumista".
Kun sefirat sallivat energian virrata vapaasti, ihmisen astia on ehjä ja valmis ottamaan vastaan taivaallista valoa. Kun sefirat ovat epätasapainossa, ihminen voi huonosti niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Sefirat ovat kolmessa pylväässä. Kehossa oikealla, keskellä ja vasemmalla. Oikea puoli edustaa halua antaa, ja vasen puoli halua saada. Kehon keskipylväässä olevat sefirat yhdistävät nämä voimat voimakkaaksi energiaksi, tasapainoksi, jatkuvuudeksi, haluksi saada että voisi antaa. Tätä korkeimman tason halua kutsutaan elämänpuutietoisuudeksi.
Koska oikea ja vasen puoli edustavat hyvin erilaisia voimia, on terveydelle haitallinen tapa istua sohvalla nilkat ristissä, tai ristiä kädet rukoillessa tai meditoidessa. Kehon oikea ja vasen puoli tulisi pitää erillään. Näin ei aiheuteta "oikosulkua" energian virtaukselle.
Elämänpuun juuret ovat ylhäällä sofissa, äärettömän valon maailmassa. Emme kestäisi suoraa kosketusta tuohon kirkkauteen, joten väliin tarvitaan "muuntaja". Ylin sefira, keter eli kruunu, on pään yläpuolella ja hoitaa tämän annostelun.
Hochma, eli viisaus, on oikeaa aivopuoliskoa ympäröivä sefira. Keterin läpi laskeutuva valo synnyttää hochmassa inspiraation, lampun syttymisen, uuden tavan ajatella. Hochma on maskuliinen sefira kuten muutkin oikealla.
Bina taas on vasemman aivopuoliskon ympärillä feminiini sefira joka vastaa idean käytännön toteutuksesta. Jos hochma on äkillinen välähdys, uusi näky tai sävelmä, bina edustaa sitä tuntien työtä kun energia jalostetaan nuoteiksi tai suunnitelmaksi. Bina tarkoittaa ymmärrys.
Se edustaa myös tulkintaa. Ohjeet (kuten Tooran käskyt) voivat ilman binaa, ilman oikeaa tulkintaa johtaa ojasta allikkoon. Kuten käy jos luetaan kirjoitettua Tooraa (maskuliini) irrallaan sen ikiaikaisesta tulkinnasta (feminiini Toora) joka on yksin juutalaisuuden hallussa.
Mielenkiintoista verrata tätä ikivanhaa hochma - bina työnjakoa nykytieteen käsitykseen vasemman ja oikean aivopuoliskon tehtävistä. Tiede tulee kömpelösti haparoiden kaukana perässä, mutta tulee kuitenkin.
Kirjassa Matrix, kabbalan parantava voima, on harjoitus hochman ja binan tasapainottamisesta.
Seuraava sefira, da`at sijaitsee kurkun yläosassa / kallonpohjassa. Da`at tarkoittaa tieto. Jos hochma on paikka jossa nappaan inspiraation ja bina paikka jossa muokkaan sen ymmärrettävään muotoon, da`at on hetki kun jaan valmiin paketin muiden kanssa. Jaamme runon, neuvon, kokemuksen. Saimme antaaksemme. Jos pidämme kaiken itsellämme, da`at energia tukahtuu. Se vaikuttaa henkiseen ja fyysiseen terveyteen.
Oikean olkapään kohdalla sijaitsee hesed. Se tarkoittaa rakastava ystävällisyys, myötätuntoinen halu auttaa ja antaa. Jos tämä on heikko, ihminen on onneton vaikka olisi miljonääri. Sielulle tuottaa suurinta tyydytystä antaa itsestään ja itsensä tarvitseville. Se voi tapahtua perheen, puolisoiden ja ystävien kesken, tai laajemmalla tasolla kuten vapaaehtoistyö tai poliittinen vaikuttaminen. Hesed on maskuliininen, lämmin ja dynaaminen sefira.
Antamisen täytyy kuitenkin olla vastaanottajan tarpeista lähtevää. Nälkäiselle narkomaanille ei hyödytä antaa rahaa, eikä ekaluokalle hyödytä opettaa yliopistotason asioita, vaikka opettaja olisi kuinka innokas. Liika spontaani rakkaus ilman harkintaa voi olla vastaanottajalle vahingollista. Vasemman olkapään gevura onkin hesedin feminiini työpari joka edustaa harkintaa. Gevura säännöstelee ja kanavoi hesedin energian ja kehottaa impulsiivisuuden sijaan toimimaan kestävällä tavalla. Jos gevura ei toimi, antaja palaa loppuun, ja antaminen tyrehtyy alkuunsa.
Samoin kuin dynaamisen hochman inspiraation täytyy suodattua bina-ymmärryksen kautta, oikean olkapään anteliaan hesed energian täytyy myös kulkea vasemman olan gevura-harkinnan kautta. Kun nämä erilaiset energiat yhtyvät keskipylväässä, syntyy jotain täydellisen kaunista, nimittäin tiferet energia sydämen kohdalla. Tiferet tarkoittaa kauneutta ja myös totuutta. Totuus eli rehellinen aitous on kaunista. Se on parantavaa, lempeää täydellistä rakkautta. Keskipylvään sefirana tiferet edustaa vastaanottamista että voisi antaa. Antamisen ilo ihmissuhteissa tekee mahdottomaksi menettää mitään, kun sekä antaja että vastaanottaja kokevat saavansa. Mitään velkaa ei synny näin korkealla.
Antamisen motiivi on oltava aito hesed. Jos antaa kaikkensa työlle siksi että työ määrittelee ihmisarvon, ei se ole oikeaa antamista. Jos uhriutuu ihmissuhteissa hylätyksi tulemisen pelosta, tai koska ei pidä omia tarpeitaan tärkeinä, sekään ei ole hesed. Epätasapaino hesedin ja gevuran välillä voi ilmetä vaikkapa migreeninä.
Ellei ole ehdoitta rakastetuksi tulemisen kokemusta, kuinka sen osaa antaa muille? Sen voi oppia katsomalla tsadikeja, pyhiä ihmisiä. Näkeminen aktivoi saman energian näkijässä, sytyttää liekin. Jolloin on mahdollista alkaa matkia näkemäänsä, ruokkia tulta, eikä se ole teeskentelyä. Teot muuttavat aivoja, jopa uusimman tieteen mukaan. Tuota päärynöitä, ja sinusta tulee päärynäpuu. Tähän perustuu judaismin parantava vaikutus. Siinä kaikki lähtee tekemisestä, päivittäin, arjessa.
Tiferet energia liittyy vihreään väriin, ja siten myös kasveihin. Kasvit imevät aurinkoa, vettä, ravinteita, mutta eivät itsekkäästi vaan antaakseen. Ne antavat happea, hedelmiä, kukkia, varjoa, suojaa ja oman kauneutensa. Antaminen ja jakaminen on niiden luonto vaikka siihen liittyy ponnistelua.
Korkeaksi kasvava, maailmalle elämää antava puu on meille esimerkki. Kabbalistit yhdistävät maan vetovoiman haluun saada vain itselleen, haluun saada tyydytys nopeasti, helpolla. Jos ihminen hyödyntää tätä maailmaa vain omaksi ilokseen, hän ei kasva ylöspäin. Puu edustaa laajaa sydäntä, reaktiivisen luontonsa voittamista, henkistä selkärankaa. Hepreaksi puu ja luu ovat sama sana, ets, samoin suomen kieli yhdistää ne.
Vielä neljä sefiraa on jäljellä.
Terve syyllisyys ilmenee haluna hyvittää. Niille joita on kohdellut väärin, tai ellei se ole mahdollista, kenelle vain. Katuva rukoilee tilaisuuksia, kykyä ja älyä tehdä hyvää ja hyvittää pahaa. Korjata ja parantaa tätä kaunista maailmaa jota on tyhmyyksissään rikkonut.
Ja parantaessaan maailmaa hän parantaa itsensä.
Judaismi ei tunne sellaista kuin aiheeton kärsimys. Kaikkeen on aina syy. Tämä on äärimmäisen lohdullinen ajatus. Aina on toivoa, aina on jotain tehtävissä.
Perusajatus on että kärsimys puhdistaa rikkomuksista ja avaa näin tien korkeammille tasoille. Ei ole ihmistä joka ei rikkoisi (Saarn.7:21). Ei ole myöskään ihmistä joka ei kärsisi (Bereishit Rabbah 92:1). Gemara toteaa: Ei ole kärsimystä joka ei johtuisi vääryydestä. (Shabbat 55a:17). Siis, ellei ihminen rikkoisi, hän ei myöskään kärsisi.
Kuitenkaan yksilön kärsimys ei aina välttämättä johdu hänen omista rikkomuksistaan.
"Sellaisena aikana kun sukupolvessa on vanhurskaita ihmisiä, heihin tartutaan, eli he kuolevat tai kärsivät sukupolvensa synnin takia. Ellei vanhurskaita siinä sukupolvessa ole, sukupolven synnin takia tartutaan kouluikäisiin lapsiin, sillä hekin ovat synnittömiä." (Shabbat 33b 4)
Perussääntö siis pysyy; Kärsimys johtuu rikkomuksista.
"Herra antaa pahalle ihmiselle jo tässä maailmassa palkkion hänen harvoista hyvistä teoistaan, niin että hän voisi saada täyden rangaistuksensa tulevassa maailmassa". (Khidushei Agadot, Berakhot 7a 9).
Joten siis; pahan ihmisen helppoa elämää ei ole syytä kadehtia. Ja hyvän ihmisen vaikea elämä voi olla hyvä asia. Ehkä hänelle annetaan tuomio joka ainoasta pikku rikkeestään jo tässä maailmassa, että hän olisi valmis johonkin suureen palkkioon tulevassa.
Syyttäjä vie pahat teot Herran eteen ja vaatii tuomiota. Jos ihmisen rikkomus on suurempi kuin hänen hyvät tekonsa, syyttäjän vaatimus menee läpi. Hyvät tekomme ovat puolustavia enkeleitä ja pahat tekomme syyttäjiä. Jokainen teko, jopa jokainen ajatus, luo "enkelin" eli yhden kaverin porukkaan joka edustaa ihmistä ylhäällä. Tämä hänen oma luomakuntansa on kuin tuoksupilvi ihmisen ympärillä. Se tuomitsee hänet.
Tätä porukkaa voisi verrata suoliston bakteerikantaan. Kun se on huono, mieli masentuu ja ruumis sairastuu. Kun se on hyvä, ihminen on älykkö ja elää sata vuotta. Kuivapaasto voi uudistaa bakteerikannan ja immuniteetin täydellisesti. Sillä hyvikset ovat lopulta sitkeimpiä ja jäävät eloon. Kärsimys voi toimia samanlaisena shokkihoitona henkiselle bakteerikannalle. Mutta ilman elintapojen muutosta vaikutus ei ole pysyvä.
Kärsimys ei ole pelkästään puhdistavaa. Se on myös ohjaavaa. Kärsimys ei ole kosto. Käänteentekevä hetki on kun kärsivälle valkenee mistä rikkomuksesta sakkokierros tuli. Näin hän saa tilaisuuden toimia toisin, jopa vielä saman elämän aikana.
Kärsimys on siis sekä puhdistavaa että opettavaa. Tämä kaikki tulee kuitenkin Jumalan tuomitsevasta puolesta (midat hadin "oikeuden mitta"). Onko mitään keinoa päästä asioimaan Jumalan armollisen puolen kanssa? (midat harachamim "myötätunnon mitta"). On kyllä:
2.Ms.25:2 ..jokaiselta jonka sydän on siihen altis, ottakaa vastaan anti minulle.
Käännös vesittää, mutta alkukielessä tässä todellakin Herra pyytää "ottakaa uhri minulle", vaikka kaiken järjen mukaan sen pitäisi olla "antakaa uhri minulle". Uhraaminen on antamista, miksi Toora kutsuu antamista ottamiseksi? Toorassahan ei ole turhaa eikä sattumanvaraista sanaa. Kaikki outous sisältää viestin.
Abraham sanoi kolmelle vierailijalle: "otettakoon vähän vettä pestäksenne jalkanne.." sekä; "otan palan leipää virkistääksenne itseänne..." Miksei hän sano "annan vettä teille.. annan palan leipää". Täysin järjenvastaisia lauseita.
Toora opettaa että antaminen on ottamista, itselle keräämistä. Tästä maailmasta ei saa mukaansa taloa, titteleitä tai hienoa autoa, ainoa mikä lähtee mukaan ovat hyvät tekomme, se mitä annoimme. Kun antaa jotain pois itsestään, saa omaksi tekoon liittyvän ansion. Se tili on ainoa mitä todella omistamme.
Aabraham juoksi vieraita vastaan, innokkaana palvelemaan heitä. Kun joku ottaa sinulta jotain, hän tekee sinulle palveluksen. Hän hyödyttää sinua enemmän kuin sinä häntä. Sinun tulisi kiittää häntä, eikä päinvastoin. Juokse innokkaasti auttamaan. Älä istu kotona odottamassa että joku tulee pyytämään, juokse ulos etsimään kohteita.
Jumala on käskenyt testaamaan itseään vain yhdessä asiassa; rahassa (Mal.3:10). Talmud opettaa: jos haluat menestyä taloudellisesti, anna. Kymmenykset, kymmenen prosenttia tuloista hyväntekeväisyyteen ja tulet menestymään. Ellet usko, testaa. Jumala haastaa ihmisen tässä asiassa.
(Oma huomio: Monet maallistuneetkin juutalaiset antavat vähintään kymmenen prosenttia tuloistaan hyväntekeväisyyteen. Amerikassa juutalaiset ovat eniten lahjoittava ryhmä. Ei siis ihme että heidän nähdään hallitsevan maailman taloutta, vaikka heitä on vain 0,2 prosenttia maailman väestöstä. Joka menestyy vaikka ei anna, menestyy ehkä vanhempiensa tai esivanhempiensa hyvien tekojen ansiosta.)
Antamista ei tietenkään pidä rajata vain rahaan. Antaa voi aikaa, vaivaa, läsnäoloa, kauniita sanoja jne.
Hasidien ajattelun mukaan, jos ihmisen astia on täynnä, hän ei voi vastaanottaa lisää. Niinpä astia täytyy tyhjentää, antamalla pois, niin taas mahtuu lisää. Ja tässä leikissä astia koko ajan kasvaa. Alussa olemme kaikki hyvin itsekkäitä, astia on silloin pikkiriikkinen.
Rambamin mukaan ihminen pääsee korkeimmalle ilon ja nautinnon tasoille vain antamisen kautta.
Antamisesta luvattu menestys ei aina ole taloudellista laatua, se voi olla vaikka upea suhde puolisoon tai terveet ja menestyvät lapset.
Joku ehkä antoi sinne ja tänne, mutta ei koe saaneensa mitään siunausta. Syitä on monia. Yksi yleinen syy on että ansiosi ei näy missään sillä "tilisi" oli valmiiksi miinuksella. Velkasi nielaisi ansion. Sait siis kuitenkin täyden hyödyn, velkasi lyheni.
Toinen syy voi olla henkilön elämässä oleva synti joka estää häntä saamasta siunauksia. Kenties hyvän teon ansio käytettiin kompensoimaan tuomio joka hänelle oli jo säädetty. Kenties hän säästyi liikenneonnettomuudelta antamisensa takia. Nyt hänen ei tarvitsekaan maksaa vahingonkorvauksia ja korjaamolaskua.
Jos astian pohjassa on reikä, astia pysyy tyhjänä vaikka siihen miten kaataisi siunauksia. Esim pahan puhuminen voi olla tällainen vuotokohta.
Oma lisäys: Kenties siunaukset, jotka eivät pysy astiassani, menevätkin sille josta puhun pahaa. Mekanismi selitettynä täällä, tämän blogin ehkä merkittävin teksti, mullistava uusi tapa ajatella, johon en ollut ikinä aiemmin törmännyt.
When you give do you really take? Rabbi Alon Anava
Kristillisessä jumalakuvassa on olemassa kosto koston vuoksi. Siis kärsimys jolla ei ole muuta funktiota kuin Jumalan vihan purkaminen. Risti nähdään ukkosenjohdattimena, joka purkaa vihan jännitteen sijaiskärsijään. Pidetään selviönä että johonkin se täytyy kohdistaa, onhan koko maailma vihan alainen UT:n mukaan. Sijaiskärsijä siis tarvitaan, niin kauan kuin jumalakuva on kostava, "oikeudenmukainen" Jumala.
Tämä koston ja vihanpurun ajatusrata pitää mielen matalassa energiassa ja supistaa tajuntaa.
Jumala ei ole vihainen siten kuin luullaan. Viha on hyvin alhaisen tason tunne. Esim suuri tzadik Baal Shem Tov ei ollut ikinä oikeasti vihainen. Hänen "suuttumuksensa" oli aina tietoinen palvelus kohteelle. Hän puhdisti joitain ihmisiä sanomalla heille pahasti, jos näki että heidän yllään roikkui tuomioiden raskas pilvi. Hän hajotti pilven loukkaamalla ihmistä. Tzadikin terävä sana toimi kuin lääkärin veitsi joka puhkaisee paiseen ja kuume laskee.
Ja hän oli ihminen. Miten sitten Jumalan "viha" olisi muuta kuin palvelus kohteelle? Hänen vihansa on parantava lääke. Hänellä ei ole "vihollisia", eikä tarvetta rangaista, ikinä, ketään.
Jumala ei rankaise. Ihminen itse rankaisee itseään. Vahingoittava teko vahingoittaa aina eniten tekijäänsä, se on kuin luonnon laki. Jos joku hyppää korkealta ja loukkaa itsensä, ei kyseessä ole Jumalan rangaistus, vaan painovoiman laki.
Ihan samoin on muiden huonojen valintojen laita. Ei varas tai petturi ole paha vaan tietämätön. Hän ei valintaa tehdessään vielä tiedä miten kalliiksi se tulee hänelle itselleen. Miksi kukaan tekisi pahaa itselleen? Lapsikin koskee kuumaan vain kerran, sen jälkeen hän ymmärtää miksi varoiteltiin. Jatkossa hän oppii luottamaan vanhempien sanaan. Ehkä he eivät haluakaan vain kieltää kaikkea kivaa, vaan haluavat oikeasti hänen parastaan.
Jumalan ohjeet ovat tätä varoittelua. Ellei usko tai tunne ohjeita (Tooraa), ei ole paha vaan tietämätön. Polttaa sormensa kunnes ei enää polta. Ei Jumala rankaise, virhe itsessään on kivulias kokemus. Lapsikin tarvitsee kokeilunsa jälkeen lohdutusta, ei rankaisua.
Tietenkään valinnan seuraus ei näy aina heti, ei ehkä edes tämän kuluvan elämän aikana. Kenties virhe täytyy käydä oikaisemassa myöhemmin. Jokainen sielu tulee oppimaan hengen lait, jolloin pään seinään hakkaaminen loppuu eikä päätä enää särje.
KAIKKI kärsimys johtuu omista valinnoista. Ei ole sattumanvaraista kärsimystä. Vain syyn ja seurauksen lait. Ne oppii joko kuuntelemalla viisaampia, tai kokeilemalla kaikkea itse.
Minkä ihmeen "Jumalan vihan" sijaiskärsijä siis olisi ottanut päälleen? Kun sellaista vihaa ei ole. Tarkoitus on oppia syyn ja seurauksen lait. Eikä niitä voi oppia ellei itse kanna seurauksia.
Kristinuskossa pelastuksen tarvetta ylläpitää (vihaisen Jumalan lisäksi) myös perisyntioppi. Ihmisyys nähdään vikatilana josta täytyy pelastua pois. Ihminen ei siis kelpaa. Paavalin mukaan ihminen on täysin toivoton nolla joka ei voi kehittyä ja muuttua. Kaikki mikä on ihmistä itseään on hänen mukaansa pilalla ja kaikki hyvä meissä taas ei ole itsestämme lähtöisin.
Nykypsykologian mukaan häpeä on mielenterveyden pahin vihollinen. Peritty kelvottomuus ja riittämättömyys takaraivossa passivoi. On uskomatonta että jopa suloiset vastasyntyneet nähdään viallisina. Heidät täytyy kiireesti kastaa, eli "piilottaa Kristukseen", omina itsenään heitä kohtaisi Jumalan viha. Kuten kaikkia maailman ihmisiä jotka eivät suostu tähän pelastusjumppaan.
Kun ihminen on saatu pelkäämään, tarvitaan pelastajaksi taivaallinen supersankari, ihmishahmoinen jumalolento. Joku johon voi projisoida, ulkoistaa itsestään kaikki kielletty hyvä. Samalla siirtyy vastuu pois itseltä. Juutalaisilta tällaiset superolennot ovat aina olleet ehdottomasti kiellettyjä. Sitä monoteismi tarkoittaa.
Babylonian tarustossa neitsytäiti Ishtar synnytti jumalanpojan Tammuksen. Tammus kuoli, laskeutui tuonelaan ja ylösnousi sieltä voittajana, näin pelastaen maailman. Sama koreografia toistuu eri versioina monien kansojen kulteissa. Nämä jumalanpojat ja neitsytäidit olivat juuri niitä Baaleja ja Astarteja (Ishtar) joiden kumartelusta Israel hajosi pakkosiirtolaisuuteen ja ensimmäinen temppeli tuhottiin.
Juuri näitä kultteja vastaan profeetta Elia taisteli. Juuri nämä tarut ovat sitä hengellistä huorintekoa mitä profeetta Jeremia itki niin ettei silmät riittäneet. Nytkö Jumala olisi tehnyt täyden U-käännöksen ja tarjoaisi monoteismin sijaan maailmalle juuri sitä koreografiaa joka aina edusti pimeyttä, pelkoa ja tietämättömyyttä?
Mutta jos tämä sijaiskärsijä / sankarimalli ei kelpaa, niin miten "syntiongelma" sitten judaismissa ratkaistaan?
Heti Tanakhin alussa Jumala sanoi Kainille; "hallitse sinä sitä (taipumusta syntiin)". Eli ihminen kykenee tekemään myös hyviä valintoja. Ihminen ei ole avuton, toivoton ja pilalla. Hän on vastuussa ja kehityskelpoinen.
Judaismi opettaa että ihmisessä on taipumus hyvään ja taipumus pahaan, ja molemmat ovat ihan häntä itseään. Molemmat ovat Jumalan kuvaa joka on osin vielä kätketty. Taipumus pahaan ei ole ongelma joka pitäisi ratkaista jotenkin, vaan moottori ihmisyyteen. Se on välttämätön treenivastus, ilman sitä ei tapahtuisi kehitystä. Niin, yllätys, ihminen voi kehittyä. Hän voi töpeksiä, kärsiä töppäilyistään, viisastua ja toimia jatkossa toisin. Sitä kutsutaan elämäksi.
Töppäys, ja sitä seurannut kärsimys (joka ei ole kosto) ovat siis hyviä asioita. Ihminen ei ole pilalla ja kelvoton, vaan vielä kesken. Taipumus pahaan tullaan valjastamaan auran eteen, ei suinkaan tapeta kuten UT ehdottaa.
Jos hiotaan timanttia A, niin kirkastuuko timantti B? Ei tietenkään. Tässä juuri on sijaiskärsijä teorian ongelma. Kärsimys kun ei ole kosto, vaan todella tarpeellista ja hyvää kohteelleen.
Jos jumalaton saa armon, ei hän opi vanhuskautta, oikeuden maassa hän tekee vääryyttä, eikä näe Herran korkeutta. (Jes.26:10)
UT:n tarjoama "armo" olisi myrkkyä jumalattomalle. Sijaiskärsijä ei saa varastaa tärkeää oppimiskokemusta. Olisi karhunpalvelus tehdä hitaamman oppilaan läksyt hänen puolestaan.
On suuri etuoikeus möhliä ja joutua vastaamaan siitä ihan itse. Syy miksi joku rikkoo toisia vastaan on "Herran pelon" puute. Toiselta nimeltään tyhmyys, tietämättömyys. Ihminen ei vielä ymmärrä, että taivas todellakin näkee kaiken. Elämän "koulunpihalla" on valvontakamerat. Kun seuraamus sitten napsahtaa tuulettimeen, ihmisen valtaa ensin järkytys. Hän ehkä suuttuu, häpeää, pakenee kauemmaksi Jumalasta. Syyttää muita tai syyllistyy itse tapahtuneesta. Masentuu, kyynistyy. Tämä on vielä väärää Herran pelkoa, mutta hyvä alku.
Moni olettaa ettei toisen tönimisestä seuraa mitään, koska armo. Pudotus todellisuuteen on karu, mutta parasta mitä voi tapahtua. Alkujärkytyksen jälkeen ihminen ymmärtää kokemuksen arvon. Väärän pelon ja häpeän tilalle tulee kiitollisuus ja ihmetys. Jumala otti kiinni! Olen siis tärkeä. Minut nähdään, siis myös hyvät pyrkimykseni nähdään! Jumala uskoo minuun!
Äärimmäistä tiivistystä aiheesta sielun rakenne judaismissa.
Sielulla on viisi ulottuvuutta tai tajunnan tasoa. Alimmalla tasolla Jumala on kätketty, ihminen kokee olevansa erillinen olento. Ylemmillä tasoilla tullaan tietoisemmaksi Jumalasta, kunnes ollaan täydellisesti yhtä Hänen kanssaan.
1. Nefesh on alin taso, kehon sielu. Se asuu veressä ja maksassa. Ruumis on saman muotoinen ja näköinen kuin nefesh joka siinä asuu. Ruumis on nefesh sielun "vaate". Se on jokaisella syntymästään asti, myös eläimillä on omanlaisensa nefesh.
2. Ruach tarkoittaa henki, tuuli. Tämä nefeshiä korkeampi sielun tietoisuus asuu sydämessä ja liittyy tunteisiin. Rakkaus Herraan ja (hyvä) Herran pelko ovat ruachin ansiota. Poika saa oman henkensä aikaisintaan kolmentoista ikäisenä, tyttö kahdentoista ikäisenä. Alimman tason eli nefeshin tulee olla korjattu ennen kuin voi vastaanottaa ruachin. Moni pysyykin koko elämänsä nefesh tasolla, ollen tietoinen lähinnä kehostaan aineellisessa ympäristöstä, fyysisten aistien kautta.
3. Neshama on kahta edellistä korkeampi yhteyden / tajunnan taso. Kaksi edellistä tulevat maan päälle ruumiiseen, neshama taas pysyy taivaallisissa. Kun ihmisen nefesh ja ruach ovat korjatut, seuraava askel on korjata niiden yhteys neshama sieluun. Ihminen ottaa siis maallisten lisäksi taivaalliset sovellukset käyttöönsä. Tämä tapahtuu aikaisintaan parikymppisenä. Kaikkien kolmen tason korjaus ei lähtökohtaisesti ole mahdollista saman elämän aikana.
Alin taso, eli nefeh liittyy tekoihin. Ruach liittyy puheeseen ja tunteisiin. Neshama liittyy ajatteluun ja älyyn. Joka on korjannut nämä kolme on puhdas teoissaan, sanoissaan ja ajatuksissaan. Hänen ei tarvitse syntyä maan päälle enää korjaamaan itseään. Sen sijaan hän saattaa tulla auttamaan muita.
4. Chaya, eli "ympäröivä valo", energia, sekä
5. Yechida (uniikki) ovat vielä korkeampia tasoja joilla tietoisuus lopullisesti vapautuu illuusiosta että olisi jotenkin Jumalasta erillinen olento.
Ei-juutalaisen sanotaan korjaavan vain kaksi alinta tasoa, sitten hän on valmis. Tähän liittyy kuitenkin paljon muutakin. Voimme tulla niin tietoisiksi kuin haluamme.
Kaikki nämä sielun nimet mainitaan Tanakhissa. Viisi sielun ulottuvuutta vastaavat viittä eri tasoista universumia. Aineellisesta henkisiin. Korjaamalla sielumme korjaamme nämä universumit. Ihminen on kuin mallinnos kaikkeudesta ja yhtä sen kanssa.
Kukin yksilön sielun viidestä "osasta" koostuu myös viidestä osasta. Ja jokainen näistä sisäisistä osista edelleen koostuu viidestä osasta, jne. Tämä on kuin valtava verkosto, jatkuen molempiin suuntiin. Kaikki sielut ovat kuin soluja isommissa sieluissa, jotka taas ovat soluja vielä isommassa sielussa. (Suomen kielikin kauniisti yhdistää sanat sielu ja solu.) Perimmiltään olemme kaikki yhtä yhteistä sielua, jonka korjaamme yhdessä.
Adamin sielu sisälsi datana jo kaikki maailmaan ikinä syntyvät sielut. Kun ihminen kuolee, hänen "sielunsa dna" ei katoa mihinkään. Tiedämme että mistä tahansa ruumiin yksittäisestä solusta voitaisiin kloonata täsmälleen saman perimän omaava uusi ihminen. Samoin mistä tahansa sielusta, vaikka sinun sielustasi, voitaisiin "kloonata" koko ihmiskunnan sielut uudelleen, mikäli ne olisivat jotenkin päässeet hukkumaan. Jokainen meistä sisältää kaikkien muiden datan.
-----------------
Pyhien tekstien mukaan keho koostuu 613 osasta. Ne ovat 248 kudosta ja elintä, sekä 365 hermoa / suonta / jännettä (käännös vaihtelee). Myös sieluun kuuluu sama määrä "sielun elimiä" sekä sielun hermoja / suonia / jänteitä.
(Mielenkiintoista että hermo ja suoni niputetaan tässä yhteen. Samoin nimittäin tekee suomalainen kansanperinne. Esim kyynärpäässä kolhuille arka ulnarishermo on kansankielellä "kiukkusuoni". Niin kabbala kuin kansanperinne puhuvat varmaankin samoista "suonista", ja ne liittynevät energian virtaukseen kehossa, eikä vain mekaanisiin verisuoniin tai hermoihin.)
613 ruumiinosaa vastaavat 613 Tooran käskyä. Toora sisältää 248 positiivista (tee) käskyä ja 365 negatiivista (älä tee) käskyä. Jokainen käsky korjaa sitä vastaavan kudoksen / elimen tai hermon / suonen. Sielun täytyy inkarnoitua maan päälle parantaakseen itsensä, sillä käskyjä voi täyttää vain fyysisessä kehossa. Syntyminen maan päälle tarkoittaa että sielulla on jotain korjattavaa, tavoite. Synnymme parantuaksemme.
Pääsääntöisesti kukaan ei korjaa kaikkia 613 osaansa yhden ihmisiän aikana. Kaikki käskyt eivät koske kaikkia. Osa käskyistä on vain kuninkaille, osa vain temppelin papeille, osa vain miehille, osa naisille, iso osa vain juutalaisille jne.
Emme siis korjaa yksilöinä kaikkea, vaan Israel korjaa yhteisen sielunsa kansana. Kun se tapahtuu, parantuminen leviää heistä koko maailmaan. Tätä tapahtuu koko ajan. Miten erilainen maailma olisikaan ilman juutalaisten valtavaa panosta? (Ei olisi edes nettiä tai laitetta jolla luet.) Jokaisen yksilön sielun korjaus on riippuvainen muista, ja samoin koko maailma on riippuvainen jokaisesta yksilöstä.
Oikeasti juutalaisuus ei ole ikinä opettanut että synnit saisi anteeksi uhrin verellä. Heprealaiskirjeen kirjoittaja sorvasi juutalaisuudesta irvikuvan joka palvelee UT:n oppia. UT:n kuvaamaa juutalaisuutta ei ole koskaan ollut olemassa.
Monet pakanakansat uhrasivat eläinuhreja lepyttääkseen jumaliaan. Heidän kiukkuiset jumalansa tarvitsivat kohteen vihalleen. Israelin Jumala taas nimenomaan sanoi ettei eläinuhreista ole mitään hyötyä tähän tarkoitukseen. Ne eivät poista syntejä.
Suurin osa eläinuhreista ei liittynyt syntiin mitenkään. Vain syntiuhri ja vikauhri liittyivät. Miten ne toimivat?
Syntiuhri puhdisti vain tahattomista, vahingossa tehdyistä rikkomuksista. Tahalliseen syntiin ei ole ikinä ollut minkäänlaista uhria. (!!!) Ristille siis ei löydy esikuvaa eläinuhreista. Ei ole ikinä ollut uhria joka "poistaisi synnit". Piste.
"Vikauhri" taas oli katumusuhri jolla rikkonut sai vapaaehtoisesti puhdistaa omaatuntoaan. Siis omaatuntoaan. Siinä kaikki.
Vikauhriksi kävi yhtä hyvin eläin kuin jauhot. Niin - jauhot. (!) Verenvuodatusta ei siis todellakaan tarvittu. Vikauhrissa oli kyse katuvan vapaaehtoisesta lahjasta, ei sijaiskärsimyksestä.
Heprealaiskirjeen kirjoittaja ei tuntenut juutalaisuutta, vaikka esiintyi asiantuntijana. Jumalan ei tarvitse purkaa vihaansa yhtään mihinkään, antaakseen anteeksi. Sijaiskärsimyksen idea tulee pakanauskonnoista.
Alttarille tuotavan eläimen tuli kuolla terveenä ja kivuttomasti. Judaismissa teurastamisen eettisyys on viety äärimmilleen. Aivoihin verta kuljettavat kaksi päävaltimoa avataan jolloin eläimen tietoisuus katkeaa välittömästi. Vaikka refleksit vielä toimivat, aivosähkökäyrässä ei näy kipua. Veitsen on oltava niin terävä ja teurastajan niin taitava, ettei eläin tunne viiltoa. Milliäkään ylimääräistä kudosvauriota ei hyväksytä. Eläimen kaulaan ei saa kohdistua minkäänlaista painetta, viilto on höyhenenkevyt. Jos eläin kärsii kipua, sen lihan ei katsota kelpaavan ihmisravinnoksi, saatikka uhriksi. Stressiliha ei ole kosher.
Miten tämä äärimmäinen väkivallattomuus sopii yhteen sijaiskärsijä ajatuksen kanssa? Uhrieläin ei kärsi, miten ihmeessä siitä on saatu "esikuva" Jeesukselle? Vaikka Jeesus olisi ollut lammas, hän ei olisi ollut kosher uhri enää tuntien pahoinpitelyn jälkeen. Puhumattakaan siitä että ihmisuhrit ovat Israelin Jumalalle kauhistus. Koko ajatus on judaismille täysin makaaberi, sairas ja kuvottava.
Entä pääsiäislammas? Sitä kristinoppi pitää esikuvana "Jumalan karitsasta", jonka veri suojelee Jumalan vihalta. Egyptistä lähdön yönä jokainen perhe teurasti lampaan ja siveli ovenpielet sen verellä. Kuoleman enkeli ohitti nämä talot.
Tämäkään teurastus ja veren sively ei liittynyt UT:n koreografiaan mitenkään. Kyseessä ei ollut syntiuhri.
Vaan lammas oli egyptiläisille pyhä eläin ja syömällä lampaita Israel loukkasi egyptiläisten uskontoa. (Siksi Mooses pyysi faaraolta lupaa mennä kansana erämaahan uhraamaan uhrejaan jotka olivat egyptiläisille "kauhistus".) Tappamalla lampaan kuka tahansa saattoi tuona yönä irtisanoutua epäjumalista ja loikata lähtijöiden kelkkaan. Lampaan veri ovenpielessä todisti että kyseisessä talossa ei pelätty faaraota eikä egyptiläisten jumalia. Niinpä kuoleman enkeli ohitti ne talot. Monoteismi pelasti, ei veri.
Kirjoitukset antavat syntiongelmaan tasan yhden ratkaisun ja se ei ole verenvuodatus. Se on katumus ja parannus.
Sana käskyt (mitsvot) tulee sanasta yhdistyä. Käskyt, Jumalan ohjeet siis korjaavat yhteytemme Jumalaan.
Ei-juutalaiselle on seitsemän pääkäskyä, joista ensimmäinen on vaatimus monoteismista. "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, älä pidä pidä muita jumalia".
Ei-juutalaisen sielun korjaus lähtee siis epäjumalien ja niihin yllyttävien oppien (kuten UT) hylkäämisestä.
Jes.43:11 Minä, minä olen Herra, eikä ole muuta pelastajaa kuin minä.
Ei ihmistä, ei jumalanpoikaa (joita vilisi muinaisissa pakanuskonnoissa jo ennen kristinuskoa), ei ketään eikä mitään saa nostaa palvonnan kohteeksi tai ehdoksi pelastumiselle.
Mitä eläinuhrit sitten olivat / tulevat olemaan? (Hesekielin kuvaamassa tulevassa temppelissä messiaskuningas Daavid uhraa jälleen eläimiä omasta ja kansan puolesta.)
Ensinnäkin, Toorassa on monia käskyjä joille ei ole tiedossa järkevää syytä. Juutalaisen tunnistaa siitä että hänen ei tarvitse ensin ymmärtää ja sitten vasta totella. Tähän Israel sitoutui solmiessaan rakkauden liiton Siinailla. Kaikkea ei tarvitse ymmärtää, luottamus on se juttu.
Meille ei-juutalaisille varsinkin riittää kun tiedämme mitä eläinuhrit eivät ole.
Perspektiiviä uhreille saa jos tutkii syömisen ja teurastamisen mystiikkaa judaismissa. Kyse on sielujen maailmasta joka on kristitylle yhtä vieras kuin ateistille. Israelin pyhä palvelutyö on nostaa aineellista maailmaa ylös, ja näin paljastaa kätketty Jumalan kirkkaus kaikessa materiassa.
]]>